Näin pudotat painoa raskauden jälkeen - 7 keinoa

Julkaistu:

Moni miettii synnytyksen jälkeen, miten raskauskiloista pääsee eroon.

Jos olit ennen raskautta normaalipainoinen, etkä lihonut ohjemääriä enempää raskausaikana, ei aiempiin mittoihin pääsemiseen pitäisi tarkan ruokavalion ja liikunnan avulla kulua kauempaa kuin pari kuukautta.

Jos taas olit jo ennen raskautta ylipainoinen tai lihoit raskauden aikana ohjeistuksia enemmän, saattaa laihduttaminen kestää paljon kauemmin - jopa vuoden.

Uutispalvelu CBS Newsin mukaan kaikki raskaudenaikaiset kilot, joita et karista, jäävät riesaksesi pitkäksi aikaa. Eräiden amerikkalaistutkimusten mukaan on hyvin tärkeää laihduttaa raskauskilot, sillä ne saattavat altistaa ylipainolle ja liikalihavuudelle 15-20 vuotta myöhemmin.

- Vaikka jotkut julkkikset saattavatkin päästä ihannemittoihinsa ennätysajassa, ei heidän laihdutustapansa välttämättä ole elimistölle se kaikkein terveellisin vaihtoehto, sanoo Yhdysvaltain dieettiyhdistyksen puheenjohtaja Melinda Johnson.

Paljon järkevämpää on olla kärsivällinen ja antaa omalle keholle sekä laihtumiselle aikaa. Tässä muutamia vinkkejä, miten painoa voi pudottaa raskauden jälkeen järkevästi:

1. Älä laihduta
Saattaa kuulostaa oudolta, mutta tiukan laihdutusohjelman noudattaminen saattaa vain stressata tuoretta äitiä ja aiheuttaa näin painon nousua. Järkevämpää on syödä terveellisesti ja vain nälkäänsä. Näin paino putoaa usein aivan huomaamatta! Muista kuitenkin, että varsinkin imettäessä tarvitset vähintään 1800 kaloria päivässä.

2. Syö terveellisesti
Tuore, imettävä äiti tarvitsee paljon vitamiineja. Valitse ruokia, joiden ravintoainepitoisuus on mahdollisimman korkea ja rasva- sekä kaloripitoisuus mahdollisimman alhainen.

Kala on yksi hyvistä ja terveellisistä vaihtoehdoista. Erityisesti kylmän veden kalat, kuten lohi, sardiinit ja tonnikala sisältävät terveellisiä omega-3-rasvahappoja.

Muita terveellisiä ruokia ovat kalsiumpommit maito ja jogurtti sekä proteiinia sisältävät vähärasvainen liha, kana ja pavut.

3. Imetä
Imettämisen vaikutusta laihtumiseen on tutkittu paljon, mutta varsinaista faktaa asiasta ei ole vieläkään olemassa. Joiden tahojen mukaan imettäminen tehostaa laihtumista, kun taas joidenkin mukaan sillä ei ole merkitystä painonpudotuksessa.

Joka tapauksessa faktaa ainakin on se, että imettäminen on hyväksi lapselle. Tämän lisäksi täysimettämisellä kuluttaa 300 kaloria enemmän päivässä. Paljon syövää vauvaa tai kaksosia imettävä äiti kuluttaa jopa enemmän. Pidä mielessä, että imettäminen ei ole tekosyy syödä enemmän!

4. Juo paljon
Veden juominen auttaa sinua välttämään nestehukkaa sekä täyttää vatsaasi. Joidenkin tutkimusten mukaan se myös kiihdyttää aineenvaihduntaa.

Hyvänä mittarina riittävälle veden juonnille voi pitää virtsan väriä ja virtsaamiskertojen lukumäärää. Jos juot tarpeeksi vettä, virtsasi pitäisi olla suhteellisen kirkasta. Vessahätä pitäisi tulla vähintään 3-4 tunnin välein.

5. Liiku
Vaikka ruokavalio onkin hyvin tärkeä, on se vain osa raskauden jälkeisten kilojen karistamisohjelmaa. Sinun pitää myös harrastaa aerobista liikuntaa sekä tehdä lihasharjoitteita, jotta saat kalorit palamaan ja lihakset sekä luuston pysymään vahvoina.

Sinun ei tarvitse suunnata heti kuntosalille vaan reipas vaunukävely vauvan kanssa riittää. 150 minuuttia viikossa on hyvä harjoitusmäärä. Tämä tarkoittaa noin puolen tunnin mittaista jaksoa viitenä päivänä viikossa.

6. Nuku hyvin
Kahdeksan tunnin yöunet saattavat kuulostaa mahdottomilta, kun vauva herättää pitkin yötä, mutta univelka saattaa vaikeuttaa kilojen karistamista.

Eräässä tutkimuksessa äideillä, jotka nukkuivat viisi tuntia tai vähemmän, raskauskilot olivat tiukemmassa, kuin seitsemän tuntia nukkuvilla äideillä. Väsyneenä keho tuottaa kortisolia ja muita stressihormoneja, jotka saattavat lisätä painonnousua.

7. Pyydä apua
Jos laihduttaminen on sinulle vaikeaa pyydä apua lääkäriltä tai ravitsemusterapeutilta. Ravitsemusterapeutti voi suunnitella sinulle ruokavalion, jolla paino lähtee laskuun turvallisesti ja lääkäri osaa kertoa kuinka monta kiloa sinun tulee laihtua ja milloin laihdutus on hyvä aloittaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - kohteena Tallink Megastar

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  6. 6

    Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

  7. 7

    Hittipizza ilman juustoa ja tomaattia – maku on yksinkertaisesti täydellinen

  8. 8

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  9. 9

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  10. 10

    Ylen hallituksen Wilhelmsson: Jääskeläisen eropäätös syntyi nopeasti – JSN-puheet vaikuttivat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. 6

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  7. 7

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  8. 8

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  9. 9

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  10. 10

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - kohteena Tallink Megastar

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  6. Näytä lisää