Teresa ja pojat: Alun loppu vai lopun alku?

Julkaistu:

Keskiviikkona iltapäivällä ArcticCircle24-seikkailukisaan matkaavat Rainer ja Teemu ovat jo hyvää vauhtia lähestymässä pohjoisia leveysasteita.

Yö vietetään Rovaniemellä, ja torstaina matka jatkuu kisapaikalle Pallastunturille.

Treenien loppurutistuksen sijaan poikien äänessä kuuluu toki hyvä matkatunnelma, mutta myös vahva keskittyminen palautteluun. Kisa, johon on harjoiteltu kuukausia, alkaa olla tosiasia, ja vielä viime metreillä on myös reissun pituuteen tullut hiukan tarkennusta.

- Joukkueemme kolmas osapuoli juuri ilmoitti lukeneensa, että koko kisamatka on kaikkiaan 150 kilometriä luulemamme sadan sijaan. No, eihän se ole kuin autolla ajaen puoli tuntia lisää, Rainer sanailee tuttuun tyyliinsä, mutta myöntää samalla, että tavoitteeksi on kirkastunut entisestään jonkinlainen selviytyminen kisasta.

Pojille on selvää, mikä on vaikein rasti juoksu-, melonta- ja pyöräilyosuudet sisältävässä kisassa.

- Tässä on tultu yhteistuumin siihen tulokseen, että kyllä se juoksuosuus on vaikein, toteaa Teemu. Hän on lopettanut tupakoinnin vähentämisen - nyt menee aski päivässä.

Teresa neuvoi poikia selvittämään triathlon-asiantuntijoilta oikeaa neste- ja ravintotankkausta, mutta poikien keskittyminen on viime päivinä ollut oikeiden tavaroiden pakkaamisessa tai pakkaamatta jättämisessä.

Fiilispohjaisesta kisaanlähdöstä huolimatta pojat vakuuttavat, että pyöräilyä on sentään harjoitettu tasaisesti aina viime metreille saakka. Mielenkiintoinen tulee myös perjantain ja lauantain välisestä yöstä, jonka pojat viettävät kisan puitteissa metsässä.

Poikien tunnelmat kisan jälkeen kuvineen löytyvät maanantaina IS:n verkkosivuilta.

- Nyt on vain tärkeintä yleensäkin jotenkin selvitä kisasta kotiin saakka, Rainer tiivistää tiimin tunnot.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

  2. 2

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  3. 3

    Norjalaisjulkkis raivostui: vaatii olympiaboikottia Johaugin dopingtuomion takia!

  4. 4

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  5. 5

    Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

  6. 6

    Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

  7. 7

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  8. 8

    Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

  9. 9

    ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

  10. 10

    Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

  2. 2

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  3. 3

    Norjalaisjulkkis raivostui: vaatii olympiaboikottia Johaugin dopingtuomion takia!

  4. 4

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  5. 5

    Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

  6. Näytä lisää