Kiipeily koukuttaa!

Käsivarsia sattuu kauttaaltaan, ja tuntuu kuin olisin jäänyt junan alle. Todellisuudessa olen kokeillut eilen itselleni täysin uuttaa lajia, huippuhauskaa boulderointia, seinäkiipeilyä, jossa edetään eritasoisia reittejä ilman turvavaljaita.

Jo yhden reitin kipuaminen lattiatasosta ylös saa hien pintaan ja vaatii ponnistuksia. Mutta tämä on hauskaa! Vähitellen uskallan ottaa kiinni myös pienemmistä otteista eli erimuotoisista kahvoista. Otteen koko ja seinän kaltevuus määrittelevät vaikeusasteen. Mitä pienempi ote ja mitä kaltevampi seinä, sitä haastavampaa kiipeily on.

Pikkupoikana puissa kiipeillyt Tero Järvinen hurahti boulderointiin jo vuonna 1992 ja on kisaillut Suomen mestaruustasolla. Mies perusti boulderointikeskuksen kolmen kaverinsa kanssa, kun hyviä kiipeilypaikkoja ei löytynyt.

- Boulderointi on tekniikka- ja tahtolaji, jossa ei tarvita voimaa. Rankkuusasteen voi itse määritellä. Kyllä tässä hiki tulee, ja sykkeet saa nostettua halutessaan maksimiin.

Laji kehittää sormi- ja kyynärvarsilihaksia ja erityisesti koordinaatiokykyä, tasapainoa ja keskittymiskykyä.

Aloittaakseen kiipeilyn ei tarvita aikaisempaa liikuntataustaa, ja lajia voi harrastaa omien kykyjensä rajoissa. Ranskassa, missä lajilla on pitkät perinteet, kiipeilemässä käyvät yhdessä vaarit ja lapsenlapset, joten ikäkynnystäkään ei ole.

Boulderointiin ei tarvita kursseja, ja sitä voi treenata yksin tai yhdessä. Laji tekee hyvää olkapäille ja hartioille. Se vaikuttaa pieniin selkä- ja olkalihaksiin, joita on hankala treenata salilla. Myös keskivartalon lihakset joutuvat koetukselle.

- Kun pääsen uusille radoille, olen edelleen kuin pikkupoika. Olen harrastanut oikeastaan ihan kaikkea liikuntaa, mutta tämä on ainoa laji, josta olen innostunut edelleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  2. 2

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. 6

    Yhdysvallat kertoi Pohjois-Korea -strategiastaan – maailman sulkeutunein maa halutaan ”keskustelun tielle”

  7. 7

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  8. 8

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  9. 9

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  10. 10

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  11. Näytä lisää

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  9. 9

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  10. 10

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  2. 2

    LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. Näytä lisää