Näin treenaat kuin vapaaottelija! - 3 tehokasta liikettä

Julkaistu:

Televisiossa pyörii tällä hetkellä useita vapaaotteluita (myös MMA, ultimate fighting jne.) ja heidän treenaustapojaan käsittelevää ohjelmaa.

Vapaaottelijat joutuvat treenaamaan paljon, sillä ottelut itsessään ovat äärimmäisen kuluttavia: amatööriottelut ovat kestoltaan tyypillisesti 1-3 erän mittaisia yhden erän ollessa 3-5 minuuttia, ja ammattiotteluissa puolestaan kamppailijat joutuvat painamaan 5-10 minuuttia per erä ja erien määräkin on 2-5.

Vapaaottelijoiden treenitavoista voi tavallinenkin liikkuja hyötyä suunnattomasti. Mikä toimii kehään valmistautuessa ottelijoilla, toimii varmasti tehokkaana lihaskuntoliikkeenä myös perusjampan kohdalla.

Ajattelimmekin tarjota sinulle vinkkejä, kuinka voit harjoitella samalla tavalla kuin todelliset vapaaottelijat harjoittelevat. Takuuvarmasti hiki virtaa ja keho saa monipuolista tehotreeniä! Liikkeiden suorittamiseen tarvitset parin!

Liike 1.

Kaveri nro 1 asettuu selälleen makuulle. Kaveri nro 2 tulee aluksi polvilleen makuulla olevan pään yläpuolelle nojautuen sitten eteenpäin ns. normaaliin etunojapunnerrusasentoon, jolloin kaveri nro 1 ottaa tukevan otteen päälle tulevan rinnasta/olkapäistä tehden penkkipunnerrusliikettä kaverin nro 2 kehon painolla. Kaveri nro 2 voi helpottaa/keventää liikettä ottamalla liikkeeseen tukea maasta punnertaen.

Liike 2.

Tämä kehittää molempien osallistujien ylävartaloa. Liikkeessä 2 kaveri nro 1. on jälleen selällään makuulla kaverin nro 2:n tullessa hajareisin seisomaan makuulla makaavan vyötärön korkeudelle. Kaveri nro 2 ristii kätensä tukevasti yhteen ja ottaa hieman etukumaran asennon tarjoten kaverille nro 1 käsistään tangon, jonka avulla makuulla makaava vetää kehonpainoaan ylös.

Liike 3.

Liikkeessä kolme tarkoituksena on, että toisen niska vahvistuu (oleellisen tärkeää todellisilla ottelijoilla) ja toinen saa vatsalihastreeniä. Kaveri nro 1 asettuu nelinkontin maahan pään ollessa suorassa linjassa. Kaveri nro 2 asettuu istumaan kaveri 1:n selän päälle ristien ja tukien jalkansa hänen reisiin/polviin. Tämän jälkeen kaveri nro 2 laskeutuu vaakasuoraan asentoon ja nousee sieltä ylös perinteisen vatsalihasliikkeen muodossa. Kaveri nro 1 puolestaan vahvistaa niskalihaksiaan koettamalla nostaa vatsalihasliikkeitä tekevää kaveria jännittämällä päätään samassa tahdissa.

Lähde: Youtube

Näitä luetaan!
  1. 1

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  2. 2

    Trumpilta erikoinen twiitti: Syyttää Ukrainaa kampanjansa sabotoimisesta

  3. 3

    Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

  6. 6

    Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

  7. 7

    24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

  8. 8

    Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

  9. 9

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  10. 10

    Tältä näyttää Itämerellä liikkunut Venäjän ydinsukellusvenejätti ilmasta kuvatulla videolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  4. 4

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  8. 8

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  9. 9

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  10. 10

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  2. 2

    Trumpilta erikoinen twiitti: Syyttää Ukrainaa kampanjansa sabotoimisesta

  3. 3

    Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Suhdesopan uusi käänne – Martina Aitolehdeltä herkkä yhteiskuva Stefan-rakkaan kanssa: ”Rakastan sinua”

  6. Näytä lisää