Syö itsellesi ihana vyötärö!

Julkaistu:

Jos jenkkakahvat ja pelastusrengas vyötäröllä kyllästyttävät, on aika aloittaa toimenpiteet ja päästä niistä eroon. Uuden tutkimuksen mukaan salaisuus on ruokavaliossa - lue millaisessa!

Ovatko ylimääräiset kilot kertyneet vyötäröllesi? Haluatko päästä niistä eroon ja saada hoikemman vyötärön? Tutkimuksen mukaan juuri kokojyvätuotteiden nauttiminen hoikentaa vyötäröä, kirjoittaa WebMD. Lisäksi kokojyvätuotteiden nauttiminen alentaa sydänsairauksien riskiä.

Tutkimuksessa molemmissa ryhmissä olleita kehotettiin vähentämään kaloreita kolmen kuukauden ajaksi, mutta vain toista ryhmää pyydettiin nauttimaan kokojyvätuotteita. Tutkimuksen lopussa havaittiin, että molemmilla ryhmillä oli pudonnut paino.

Kokojyvätuotteita, kuten leipiä ja muroja, nauttineilla havaittiin kuitenkin merkittävää hoikentumista vyötärönseudulla verrattuna toiseen ryhmään, jossa syötiin puhdistettuja viljoja sisältäviä ruokia, kuten vaaleaa leipää ja vaaleaa pastaa.

Lisäksi runsaasti kokojyvätuotteita syöneillä havaittiin sydänsairauksiin viittaavan tulehdusarvon, CRP:n, laskeneen jopa 38 %:a.

Kokojyvää sisältävät esimerkiksi tumma riisi ja pasta, villiriisi, bulgur, kaurapuuro sekä tuotteet, joiden valmistuksessa on käytetty kokojyväviljaa, kuten kokojyvävehnää tai -ruista.

Noudata myös näitä vinkkejä:

1. Treenaa vatsaa. Kokojyvätuotteiden lisäksi hoikempi vyötärö vaatii vatsalihasrutistuksia, jotka saavat yhdessä selkälihasten vahvistamisen kanssa ryhtiä paremmaksi ja vatsaa hoikemmaksi. Monipuolisuus liikkeissä on tärkeää ja erilaiset kierrot vahvistavat vinoja vatsalihaksia.

Erityisen tärkeä rooli on syvillä vatsalihaksilla, joita voi aktivoida esimerkiksi istumalla lattialla jalat koukkuasennossa ja irrottamalla jalat lattiasta yrittäen pysyä asennossa hetken.

2. Aerobista liikuntaa. Suklaapatukan nauttimista ei korvata pelkillä vatsalihasrutistuksilla. Rasva ei pala paikallisesti, joten ylipäänsä kaloreita kuluttava liikunta, kuten juoksu, reipas kävely ja aerobic, vähentää rasvakudoksen määrää koko kehossa, myös vyötäröllä.

3. Vähemmän kaloreita. Mikäli vyötärösi on tuhdissa kunnossa, eivät hyvin treenatut vatsalihakset näy sen alta, jos et kiinnitä huomiota myös ruokavalioosi. Hoikemman vyötärön avaimet piilevät hyvin pitkälle nautittujen kaloreiden, sokerin ja rasvan määrissä. Kokonaisenergiansaanti siis ratkaisee ja pääsääntö on, että kuluta enemmän kuin nautit.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  5. 5

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  6. 6

    Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

  7. 7

    Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

  8. 8

    Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

  9. 9

    Lappi painostaa rajusti Latvalaa – tallikavereilla kova taistelu Suomen MM-rallissa

  10. 10

    Amandan, 27, somepäivitys lähti käsistä – pienestä pilasta tuli maailmanlaajuinen ilmiö: tuhannet painostavat miesystävää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  9. 9

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  5. 5

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  6. Näytä lisää