Laihdutus

Nyt treenataan triathlonille!

Julkaistu:

Maratonkoulut ovat jo vanha juttu - nyt innokkaiden liikkujien haaveissa siintää triathlon.

- Me mietimme pitkään maratonkoulua, mutta niitä on ollut jo niin paljon. Halusimme tarjota jotain uutta ja monipuolisempaa, kuntovalmennusyritys Training Firstin toimitusjohtaja ja triathlonkoulun fysiikkavalmentaja Janne Vanhala sanoo.

Takana on triathlonkoulun ensimmäinen yhteistreeni Espoossa. Kuusi koululaista ovat juuri viettäneet tunnin uima-altaassa harjoitellen kelluntaa, liukumista ja oikeanlaista potkutekniikkaa.

- En ole koskaan ajatellut, että uiminen on niin rentoa - tämä oli varsin yllättävä huomio, Hanna Heikkilä sanoo.

Heikkilä lähti triathlonkouluun kokemaan itsensä voittamisen fiiliksiä.

- Koetan aina vähän haastaa itseäni. Olen aina liikkunut paljon ja juossut puolikkaita maratoneja aiemmin, viimeksi pari vuotta sitten, hän kertoo.

- Halusin nyt kokeilla jotain uutta ja selvittää, mihin yllän pitkäjänteisellä ja ohjatulla harjoittelulla. Itse kisa ei ole tärkeintä, vaan se mitä näiden harjoitusten kautta saan itselleni.

Vasta-alkaneessa triathlonkoulussa on oppilaina ihan tavallisia, liikunnallisia ihmisiä. Yksi ryhmäläisistä on aiemmin suorittanut triathlonin pikamatkan ja muutama juossut maratonin tai puolimaratonin.

Koulun tavoite, suoriutua kunnialla läpi triathlonin puolimatkasta heinäkuussa Joroisilla, on silti kaikille uusi haaste. Triathlon, tai kansanomaisemmin teräsmieskisa, koostuu kolmesta lajista: uinnista, pyöräilystä ja juoksusta.

Koululaiset saavat urakkaansa asiantuntevaa ja henkilökohtaista valmennusta yhteensä 30 yhteistreenissä ja kahdessa seminaarissa. Heidän kuntoaan testataan koulun aikana kolmesti, ja jokaiselle räätälöidään henkilökohtainen kunto- ja valmennusohjelma ravintosuosituksia myöten.

- Ja mukaan kouluun ehtii vielä! Vanhala vinkkaa.

Ilta-Sanomat seuraa triathlonkoulun etenemistä ja naisten kuulumisia aina koulun päätökseen, Joroisten heinäkuiseen puolimatkakisaan asti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  2. 2

    Puhemies Lohela keskeytti ministeri Orpon puheenvuoron budjettikeskustelussa – ”Pari sivua vielä”

  3. 3

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  4. 4

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  5. 5

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  6. 6

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  7. 7

    Lehti: Tuoko aivokirurgi Schumacherille uutta toivoa? F1-mestari saatetaan siirtää erikoishoitoon Yhdysvaltoihin

  8. 8

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  9. 9

    Leo Komarov joutui uuden NHL-säännön uhriksi: ”En tunne oloani turvalliseksi”

  10. 10

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  5. 5

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  6. 6

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  7. 7

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  8. 8

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  9. 9

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  10. 10

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  2. 2

    Puhemies Lohela keskeytti ministeri Orpon puheenvuoron budjettikeskustelussa – ”Pari sivua vielä”

  3. 3

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  4. 4

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  5. 5

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  6. Näytä lisää