Kysy seksistä: Miten voisin kertoa ihastumisesta pojalle?

Julkaistu:

14-vuotias tyttö on ihastunut vuotta vanhempaan poikaan, mutta jännittää asian kertomista pojalle.
Olen 14-vuotias tyttö ja olen auttamattomasti ihastunut itseäni vuoden vanhempaan poikaan. Olen tuntenut hänet yli 10 vuotta. Olen yrittänyt tehdä aloitetta laittamalla viestiä ja saankin häneltä aina kohteliaan vastauksen. Hän juttelee kanssani kysellen kaikenlaista ja minusta tuntuu, että hän kyllä pitää minusta. Kun olen hänen lähellään minua jännittää niin paljon, että alan täristä ja punoittaa. Hän on niin erilainen kuin muut pojat, niin kiltti ja auttavainen, mutta en silti uskalla sanoa, että pidän hänestä. Miten saisin asian sanottua hänelle fiksusti kasvotusten?

Jännittää liikaa

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Ihastuminen on ihana tunne, nauti siis siitä. Lähes jokaista jännittää ihastumisesta ja omista tunteistaan kertominen. Kerrot, että olette tunteneet 10 vuotta, mutta oletteko viettäneet yhdessä aikaa kahden kesken? Mitäpä jos lähtisit liikkeelle ihan vapaa-ajan viettämisestä hänen kanssaan? Ehdota yhteisen ajan viettämistä esim. elokuvan tai jonkun harrastuksen parissa. Tämä saa sinut rentoutumaan, ja voit kertoa tunteistasi pikkuhiljaa. Näin etenemällä et varmasti jännittäisi enää niin kovasti. Jos kahden kesken olo tuntuu alkuun vaikealle, niin sopikaa yhdessä tekemistä kaveriporukalla.

Tunteet ovat iso asia eli haittaako se, vaikka hieman jännittääkin? Uskoisin, että yhteisen ajan viettäminen auttaa jännittämiseen. Voisit esimerkiksi kysyä pojalta, että mitä hän ajattelee sinusta. Voit myös sanoa, että haluaisit puhua hänelle yhdestä asiasta, mutta se jännittää sinua. Kun kerrot avoimesti jännittämisestä, niin se ei ehkä enää tunnukaan niin isolta asialta. Tsemppiä sinulle.

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä. Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa. Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    2. 2

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    7. 7

      Virginiassa syntyi kuutoset – vanhemmat olivat yrittäneet saada lasta 17 vuoden ajan

    8. 8

      Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    9. 9

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    10. 10

      Urheilutähtien traagisissa kuolemissa yhtymäkohtia – sama sairaala ja kuolinpäivä, turmissa yhteisiä piirteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    2. 2

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    6. Näytä lisää