Kysy seksistä: Erikokoiset rintani häiritsevät miehiä. Pitäisikö harkita korjausleikkausta?

Nuoren naisen epäsymmetriset rinnat tuntuvat häiritsevän hänen kumppaneitaan.
Rintani ovat epämuodostuneet ja tämä on haitannut jokaista kumppaniani. Kumppaneita on ollut yhteensä kolme. Joka kerta, kun olen ottanut pois rintaliivejäni, olen nähnyt pettymyksen ilmeen miehen kasvoilla. Nykyinen kumppanini haluaa, että pitäisin mieluummin rintaliivejä päällä seksin aikana. Lisäksi rintani aiheuttavat ongelmia vaateostoksissa, varsinkin alusvaatteiden. Pitäisikö minun vain hyväksyä tilanne vai harkita korjausleikkausta? Paljonko leikkaukset mahtavat maksaa? Rintani ovat eri kokoiset, toinen on a-kuppi ja toinen b-kuppi. Rinnat ovat myös suipot, vähän kun ketunnokat, ja osoittavat eri suuntiin ja ovat melkein kainaloni alla. Lisäksi nännipiha on hyvin iso ja nännit ovat sisäänpäin kasvaneet.

Tissit, 25

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Ikävää, että kumppanisi eivät ole osanneet suhtautua asiaan asiallisesti. Ikävintä mitä toiselle voi tehdä, on kommentoida vartaloon liittyviä asioita. Lähes aina on niin, etteivät naisen rinnat ole täysin symmetriset. Oletko kokeillut rintaliivien ostoa hyvästä alusvaateliikkeestä? Hyvin koulutettu myyjä osaa auttaa oikeanlaisten rintaliivien ostossa, ja hyvät rintaliivit saavat varmasti aikaan muutoksen, joka on mielestäsi hyvä.

Jokaisen kehossa löytyy varmasti kohtia, joihin ei ole tyytyväinen. Jokainen kuitenkin viime kädessä itse päättää mitä kehollaan tekee, ja jos itse koet asian olevan sinulle sellainen ongelma, ettet selviä siitä jokapäiväisessä elämässä voit kysyä asiaan neuvoa plastiikkakirurgilta. Jos rinnoissa todetaan kehityshäiriö tai epämuodostuma, on sinulla ymmärtääkseni oikeus saada leikkaus julkisessa sairaalassa, mutta jonot ovat varmasti pitkät. Yksityiseltä puolelta voi kysellä rintaleikkauksien hintoja, sillä niiden hinnat vaihtelevat melkoisesti (ja hintaan vaikuttaa hyvin pitkälle se, mitä rinnoille joudutaan tekemään).

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä. Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Mika Pohjonen tylyttää ex-vaimoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    5. 5

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    6. 6

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike ajautui ilmiriitaan kristillisdemokraattien kanssa

    7. 7

      IS seuraa: Ilves johtaa Tampereella, TPS:llä ohjat Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    10. 10

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Suomessa asuu jättimäinen, Indonesiassa miehen syöneen verkkopytonin lajitoveri – painaa 130 kg

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Mika Pohjonen tylyttää ex-vaimoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    5. 5

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    6. Näytä lisää