Kysy seksistä

Kysy seksistä: Miten pääsen eroon fantasiastani?

Julkaistu:

Parikymppisellä miehellä on ongelmia fantasiansa kanssa.
Seurustelen nyt minulle täydellisesti sopivan ihmisen kanssa ja olen onnellinen. Minulla on kuitenkin seksiin liittyvä fantasia, jota en halua tyttöystäväni kanssa toteuttaa ja olen varma siitä. Fantasioin siitä, että oma kumppani on sängyssä toisen miehen kanssa ja mahdollisesti osallistuisin itsekin tähän. Vaikka en halua fantasiaa toteutettu, olen siitä edelliselle kumppanilleni jankuttanut melko pakkomielteisestikin. Exän kanssa sytyin enää tästä omasta fantasiastani yhdessä ääneen puhuen. Kulutan yksin ollessani runsaasti aiheeseen liittyvää pornoa ja koen olevani jonkinasteinen seksiaddikti. Yksikin päivä erossa tyttöystävästäni, niin katson pornoa ja masturboin. Haluaisin hillitä halujani tämän fantasian suhteen, olenko terapian tarpeessa?

Pakkomielteinen

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:

Ihmiset fantasioivat aika useinkin asioista, joita eivät kuitenkaan halua toteuttaa. Fantasia voi toimia hyvänä kiihottumisen ja lisänautinnon välineenä, mutta se voi olla myös ahdistava. Jos koet, että fantasia ja pornon katselu on ahdistavaa tai pakkomielteistä, voi olla hyvä työstää asioita seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Jos ihminen kokee, että joku asia on ahdistava tai se vie liikaa energiaa arjesta (määrittelee mitä teet tai et pysty keskittymään mihinkään muuhun), voi olla hyvä ratkaisu kääntyä terapeutin puoleen. Seksologisen seuran sivuilta voit hakea seksuaaliterapeuttien yhteystietoja paikkakunnittain. Tässä linkki sivuille!

Askarruttaako sinua jokin seksuaalisuuteen liittyvä kysymys? Lähetä täältä viesti asiantuntijallemme!

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

    8. 8

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    9. 9

      Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

    10. 10

      Luurangonlaihaksi riutunut ex-teinitähti vietiin vieroitushoitoon – totuus lääkeriippuvuudesta paljastui tv-lähetyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    10. 10

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      ESS: Nainen palasi kotiin ja löysi kuuman asunnon lattialta kuolleet akvaario­kalansa – ex-miehen julma kiusa paljastui

    6. Näytä lisää