MAINOS

Toiveena raskaus - näin se varmimmin onnistuu

Julkaistu:

ILMOITUS Vauvan saaminen ei ole aina itsestään selvä asia. Jokainen voi osin itse vaikuttaa omaan hedelmällisyyteensä.

Kun lapsen hankinnasta puhutaan, voi se herättää mielessä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Toisaalta ajatuksissa voi olla toive vauvasta, ja toisaalta pohdintaa voi aiheuttaa, että olenko minä hyvä vanhempi, ja miten tulisin pärjäämään vauvan kanssa. Jokaisella lapsella on oikeus olla vanhempiensa toivoma ja rakastettu, siksi näin tärkeää asiaa onkin hyvä pohtia yhdessä kumppanin kanssa.

Vauvan saaminen ei ole aina itsestään selvä asia. Jokainen voi osin itse vaikuttaa omaan hedelmällisyyteensä. Elintavoilla on merkitystä niin miehen, kuin naisenkin hedelmällisyyteen. Omasta seksuaaliterveydestä kannattaa myös huolehtia, sekä vaalia parisuhdetta joka vaikuttaa kokonaishyvinvointiin.

Raskautta toivovilla pareilla noin 80-85%lla alkaa raskaus noin vuoden kuluessa. Välillä käy niin, että suurista toiveista huolimatta raskaus ei käynnisty heti, ja osa joutuu hakemaan siihen apua.

Vuosittain Suomessa noin 3000 paria hakee apua lapsettomuuteen. Lasten hankinta on siirtynyt myöhemmäksi, mikä vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen. Muita syitä lapsettomuuteen voivat olla mm. epäsäännöllinen ovulaatio, miehen siittiöiden heikko laatu, tai niiden puuttuminen.

Jos toiveena on raskaus, nämä asiat auttavat onnistumista:

1. Huolehdi seksuaaliterveydestäsi

Hyvällä seksuaaliterveydellä tarkoitetaan mahdollisuutta saada nauttia ja ilmaista seksuaalisuuttaan vapaana esim. ilman pelkoa seksitaudeista. Omaa hedelmällisyyttään voi vaalia huolehtimalla omasta terveydestä käyttämällä kondomia aina uudessa suhteessa. Seksitautien ehkäisyn lisäksi on tärkeä huolehtia seksitautien asiallisesta hoidosta, eli jos epäilee seksitautia, on syytä hakeutua hoitoon.

2. Terveelliset elämäntavat lisäävät raskauden mahdollisuutta

Terveelliset elämäntavat kuten hyvä ravitsemus, riittävä liikunta ja päihteiden vähäinen käyttö vaikuttavat niin miehen kuin naisenkin hedelmällisyyteen positiivisesti. Terveelliset elämäntavat auttavat säilyttämään painon normaaleissa lukemissa, ja ne ehkäisevät myös sairauksia. Stressin välttäminen voi myös auttaa raskaaksi tuloon.

3. Harrastakaa seksiä riittävästi ja oikeaan aikaan

Aika ovulaatiosta kuukautisten alkuun on tavallisesti noin 14 päivää. Kuukautiset kannattaa merkitä hyvin kalenteriin, mikä auttaa arvioimaan ovulaation ajankohtaa. Oikean ovulaatioajankohdan määritteleminen voi olla välillä vaikeaa, erityisesti silloin, jos kuukautiset eivät ole säännölliset. Apuna voit käyttää ovulaatiolaskuria ja ovulaatiotestiä.

Miehen siittiöt elävät naisen elimistössä useitakin päiviä, mutta munasolu on hedelmöityskykyinen noin vuorokauden ajan. Lasta haluavien olisi siis hyvä harrastaa seksiä säännöllisesti muutamana päivänä ennen laskettua ovulaatiota ja sen jälkeen.

4. Huolehdi parisuhteestasi ja nauttikaa toisistanne

Hyvän parisuhteen piirteitä ovat mm. itsensä ja toisen kunnioittaminen, rakastamisen tunteet, sekä tunteiden jakaminen. On tärkeä kokea itsensä rakastetuksi, sekä saada omille tunteilleen vastakaikua. Jokainen vastaa viime kädessä omasta onnellisuudestaan ja omasta nautinnostaan, ja samalla on valmis myös kumppaninsa tarpeet. Siksi onkin erityisen tärkeää uskaltaa kertoa kumppanilleen mitä toivoo parisuhteelta ja seksiltä.

Seksuaalisuus ja seksi ovat hyvin pitkälle kosketusta, ilmeitä, eleitä ja vuorovaikutusta. Pitää uskaltaa antaa ja vastaanottaa asioita, jotta kykenee nauttimaan seksistä yhdessä toisen kanssa. Nautinnollisessa seksissä ei toteuteta vain omia tarpeitaan, vaan huolehditaan myös kumppanin tarpeista. Tärkeää on huolehtia tasapainosta, jossa antamisen ja saamisen vuoropuhelussa kumpikin osapuoli tulee kuulluksi omien tarpeittensa muodossa.

Seksi on ”aikuisten leikkiä” ja turvallisessa suhteessa uskaltaa osallistua leikkiin, joka muovautuu suhteessa pariskunnan oloiseksi. Kaikille ei ole aina yhtä helppoa olla spontaani ja kekseliäs seksissä. Seksissä on lupa tehdä aikuisten välillä kaikkea sitä, mikä sopii kummallekin osapuolelle ja seksissä on lupa hullutella ja toteuttaa omia fantasioitaan.

Seksielämään voi hakea piristystä asusteilla, erilaisilla seksivälineillä, uusilla rakastelupaikoilla tai -asennoilla. RFSU on tuonut päivittäistavarakauppoihin seksuaaliterveyttä lisäävää välineistöä ja muita tuotteita. Tuotteissa löytyy kondomien lisäksi hierontatuotteita, liukuvoiteita, vibraattoreita ym. ja näistä tuotteista on iloa varmasti kummallekin osapuolelle. Tuotteet on tarkoitettu teidän yhteiseksi piristykseksi ja iloksi.

Silloin kun vauvaa ei ala kuulumaan, voi seksi muuttua helposti kellon tarkkuudella tapahtuvaksi suorittamiseksi. Yrittäkää säilyttää kuitenkin välillänne leikillisyys. Jos vauvaa ei kuulu puolen vuoden-vuoden kuluessa, on hyvä käydä lääkärillä selvittämässä mistä voi olla kyse.

Aiheesta lisää seuraavasta linkissä http://www.olenkoraskaana.fi/

RFSUn seksuaaliterveystuotteisiin voit tutustua seuraavasta linkistä http://www.rfsu.se/fi/Suomi/Produkter/Leikkia-ika-kaikki/

ILMOITUS
MAINOS
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. 6

    Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

  7. 7

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

  10. 10

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  2. 2

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  3. 3

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  4. 4

    MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

  5. 5

    Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

  6. Näytä lisää