Kysy seksistä: Mistä mmc-vammaiselle tietoa käytännöllisestä seksistä?

Mistä mmc-vammainen voi saada tietoja hänelle käytännöllisestä seksistä?

Nimimerkki: Nuuskamuikkunen, nainen +50 vuotta

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

MMC on liikuntavamma, joka vaikuttaa henkilön motoriseen kehittymiseen. Vamma on hyvin yksilöllinen, ja siten onkin nyt vaikea antaa sinulle ohjausta. Jos olisit kertonut tilanteesta hieman tarkemmin, voisin antaa sinulle nyt muutamia ohjeita seksiin.

Vamma voi aiheuttaa seksiin tuntopuutoksia, jolloin esim. kosketuksen tulee olla voimakasta tai apuna voidaan käyttää seksivälineitä esim. vibraattoria. Tuntopuutokset voivat vaikuttaa miehellä erektioon ja laukeamiseen, sekä naisella laukeamiseen.

Jos vamma vaikuttaa motoriikkaan voidaan asentojen apuna käyttää esim. tyynyjä tai toisaalta valita sellaisia asentoja, jotka vähiten hankaloittavat seksiä. Osa saa motoriikkaan apua myös esim. hieronnasta, saunasta tai lämpimästä suihkusta ennen seksiä. Nämä rentotuttavat lihaksia, ja voivat siten tuoda apua.

Koska en nyt pysty tarkemmin kertomaan sinulle neuvoja (en tiedä onko kyse miehestä vai naisesta, enkä tiedä millaisesta vammasta on kyse), voi apua hakea seksuaalineuvojan tai –terapeutin vastaanotolta.

Seksologisen seuran sivuilta voi etsiä näitä koulutettuja henkilöitä paikkakuntakohtaisesti, jolloin löytyy itse lähimpänä oleva henkilö. Heidän kautta saa ohjeita ihan seksiinkin. Tässä linkki seksologisen seuran sivuille.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kouvolassa läpi yön etsitty 7-vuotias Aleksi-poika löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    7. 7

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    8. 8

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kouvolassa läpi yön etsitty 7-vuotias Aleksi-poika löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää