Kysy seksistä

Kysy seksistä: Sairastin kondylooman ja nyt olen huolissani herpes-tartunnasta.

Julkaistu:

Olen huolissani herpes-tartunnasta.
Hei, Sairastin kesällä kondyloomaa (kondomin käytöstä huolimatta), lääkkeenä käytin Aldara-voidetta. Noin reilun viikon päästä voiteen käytön alkamisen jälkeen emättimen limakalvoon ilmestyi kaksi kipeää punaista näppyä/rakkulaa, jotka lähtivät kokonaan muutaman päivän sisällä, jättäen kuitenkin arvet, jotka näkyvät vieläkin tummempana kuin muu limakalvo.

Samalla virtsaaminen sattui. Oireita kesti kipuineen noin 2 päivää. Jälkeenpäin minulle on tullut mieleen, ettei kai minulla voi olla herpes-tartuntaa? Rakkulat eivät nimittäin olleet aivan samassa kohtaa, mihin olin levittänyt aldaran. Tietysti voide on voinut levittyä liikkeessä ja virtsaaminen voinut sattua, kun jotain osui niihin haavaumiin, mutta olen silti huolissani. Muita herpekseen viittaavia oireita minulla ei ole ollut.

Nimimerkki: Tonttu, nainen 23 vuotta

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:

Kondylooma ja herpes voivat tarttua kondomin käytöstä huolimatta, sillä kondomi ei peitä kaikkia alueita alapäästä, ja näin tartunta voi tapahtua vaikka iholta. Kondomin käyttö kuitenkin kannattaa, sillä se suojaa edes osalta tartunnoilta. Kondylooman tartunnasta on voinut olla hyvinkin pitkä aika ennen kuin on näkyviä muutoksia, eli jos olet joskus aikaisemmin harrastanut seksiä ilman kumia voi tartunta ollut sinulla jo jonkun aikaa.

On täysin mahdotonta sanoa kuvauksesi perusteella oliko kyse herpeksestä, voiteen aiheuttamasta ärsytyksestä tai kondyloomasta. Jos olisit käynyt näyttämässä niitä heti lääkärissä, olisi lääkäri voinut paremmin arvioida tilanteen.

Jos vastaavat oireet uusivat mene lääkäriin, jolloin voidaan arvioida mistä kyse. Kannattaa myös käyttää kondomia jatkossakin.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    5. 5

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    6. 6

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    7. 7

      Tässä ovat Suomen vaarallisimmat risteykset – HS: Helsinki ylivoimainen ykkönen

    8. 8

      Kymmenien kilometrien hurja takaa-ajo Ylivieskassa – neuvokas kuorma-auton kuljettaja katkaisi epäillyn rattijuopon tien

    9. 9

      Patrik Laineelta hauska vastaus kysymykseen oikeasta kemiasta – toimittajat nauroivat kuorossa

    10. 10

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    5. 5

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    6. 6

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    9. 9

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    10. 10

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    2. 2

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    5. 5

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    6. Näytä lisää