Kysy seksistä: Miten nainen hurmataan?

RFSU:n seksuaaliterapeutti vastaa nimimerkille HA ja neuvoo samalla myös muita miehiä.
RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Nyt esität vaikean kysymyksen. Jokainen nainen pitää varmasti eri asioista. Vaikka aika usein kiinnitetään ensin huomiota ulkonäköön, ei se kuitenkaan ole se ainut kriteeri asioiden eteenpäin viemiseksi.

Jos asiaa naisilta kysyy, kuulee aika useasti seuraavia kommentteja siitä, mikä miehessä tekee vaikutuksen: siisti olemus, huomaavaisuus, huumoritaju, toisen huomioiminen, kiinnostus toista kohtaan, itsevarmuus, kohteliaisuus, silmiin katsominen, ja hyvä käytös. Jotta alusta päästään eteenpäin on hyvä omata jonkinlaiset keskustelutaidot ja yhteiset mielenkiinnonkohteet sitten taas auttavat pidemmässä parisuhteessa eteenpäin.

Kesä on hyvää flirttailun aikaa, sillä aurinko ja lämpö saavat ihmiset suhteutumaan asioihin vastaanottavaisemmin. Lähde kokeilemaan millaisia tuloksia saat aikaan.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      Suuri räjähdys Damaskoksen kansainvälisellä lentoasemalla

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    10. 10

      Äiti sai nelijalkaisena syntyneen vauvansa pitkästä aikaa syliin – ”En uskonut, että saisin tyttäreni takaisin tällaisena”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      Suuri räjähdys Damaskoksen kansainvälisellä lentoasemalla

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. Näytä lisää