Kysy seksistä: Miksi mieheni ei saa siemensyöksyä yhdynnässä?

Julkaistu:

Hänellä saattaa mennä kaksi tai kolme tuntia, että hän saa sen.
Yleensä hän saa siemensyöksyn 1-3 kertaa vuodessa yhdynnän aikana. Mieheni on 43-vuotias. Hänellä ei ole mitään lääkitystä, eikä hän itsetyydytä itseensä koskaan. Tai näin on ainakin sanonut. Suuseksillä hän tulee joskus. Voiko olla, että hän pidättelee, ettei heti tule siemensyöksyä? Ja tämän vuoksi ei tule sitten ollenkaan? Hän on näin sanonut, että ei heti halua tulla. Voiko pitkien matkojen pyöräilykin vaikuttaa siihen, ettei saa siemensyöksyä? Aikaisemmissa parisuhteissa on ollut sama asia, että ei saa siemensyöksyä. Miten hän voisi saada siemensyöksyn, kun me joskus halutaan lapsia. Miten se sitten onnistuu, jos toinen ei saa siemensyöksyä? Mieheni selkä on kipeä aina välillä. Voiko sekin vaikuttaa asiaan?
Nimimerkki: Jaana_01, nainen 31 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Ejakulaation puutumiseen vaikuttavia seikkoja on mahdoton varmaksi kertoa. Miehelläsi vaiva on varmaan ollut pitkään, jos se on ollut jo aikaisemmassa suhteessa. Pyöräily voi vaikuttaa peniksen verenkiertoon ja hermojen toimintaan. Tähän voi vaikuttaa oikeanlaisella satulalla, ja sopivan mittaisilla tauoilla pyöräilyn lomassa. Yleensä ongelmia tulee erektioon, jos ongelma on pyöräilyn aiheuttamaa. Selkäkivun selvittely tai sen yhteys asiaan ja sen selvittely täytyy tehdä lääkärissä.

Syitä voi olla matalat testosteronitasot (vaikuttaisi luultavasti myös erektioon) tai kilpirauhasarvot, neurologiset syyt, alkoholi/päihteet, psykologiset syyt, masturbaatio (helpompi saavuttaa siemensyöksy kuin yhdynnässä ja tästä seuraa lisää vaikeutta yhdyntään), puutteellinen kiihottuminen, liian vähäinen peniksen stimulointi, sairaudet/lääkitykset, peniksen heikko tuntoaisti yms. syyt.

Miehen sanoma, että ei halua tulla heti voi liittyä siihen, että tämä on hänen antama selitys asiaan, tai sitten hän todella toimii näin, jolloin tästä on voinut tulla myös kierre. Kiinnittää huomiota kumppanin nautintoon, jolloin oma nautinto jää tulematta.

Sanot, ettei mies harrasta itsetyydytystä. Onko hän sanonut näin, vai mistä tiedät asian? Itsetyydytys on kuitenkin hyvin tavallista/normaalia, vaikka eläisikin parisuhteessa. Joskus voi käydä niin, että itsetyydytys antaa enemmän stimulaatiota penikselle ja sen nautinnon saavuttaminen on helpompaa kuin itse yhdynnässä. Tästä voi tulla joskus jopa kierre, eli nautinnon saavuttaminen yhdynnässä vaikeutuu ja vain itsetyydytys tuo sen.

Se mitä voitte kokeilla yhdessä, on peniksen/kivesten/peräaukon lisästimulointi esileikissä ja seksissä. Apuna voi käyttää välineitä (monet miehet nauttivat välineen tuomasta värinästä) ja liukuvoidetta. Vaihteleva seksi, yhdessä fantasiointi, eroottisen elokuvat, vaihtelevat seksileikit voivat myös lisätä miehen kiihottumista ja helpottaa seksuaalisen nautinnon saavuttamista. RFSU:n sivuilta voit nähdä seksuaaliterveystuotteet, joita on saatavilla ihan päivittäistavarakaupoista.

Jos kotikonsteista ei ole apua, niin suosittelisin, että mies kävisi lääkärissä, jossa voitaisiin aiheesta keskustella paremmin ja miettiä testosteroni/kilpirauhasarvojen mittaamista. Voitte samassa tilanteessa puhua lastenhankintaan liittyvistä asioista. Jos lääkärin luota löydy syytä, niin seuraava suositukseni olisi kääntyä seksuaaliterapeutin/psykoterapeutin puoleen.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    4. 4

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    5. 5

      Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

    6. 6

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    7. 7

      Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    9. 9

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    4. 4

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    5. 5

      Sää teki hulvattoman tepposen meteorologille suorassa lähetyksessä: juontajien pokka petti täysin – katso video!

    6. Näytä lisää