Kysy seksistä: Olenko liian tiukka?

Julkaistu:

Olen emättimestäni mieheni mielestä turhankin tiukka. Mikä avuksi?
En pysty esim. puristamaan miestäni lainkaan aktin aikana, koska hänelle tulee hankauksesta kivuliasta ihoärsytystä, jotka muistuttavat palorakkuloita esinahassa. Lisäksi hänelle tuli repeämä esinahan kiinnityskohtaan peniksen alapuolelle. Tämä uusiutuu myös todella herkästi. Käytämme liukkaria runsaasti sen lisäksi, että kosteutta omasta takaa riittää. Rakastelisimme kahdesti päivässä ilman tätä ongelmaa. Tilanne on molemmille todella turhauttava. Akti kestää yleensä noin puolesta tunnista tuntiin, eli on ilmeisesti melko pitkä. Kaksikin tuntia toisistamme nauttien ei ole meille tavatonta. Onko mitään apua tai neuvoa millä ärsytystä voisi estää tai lievittää, tai paranemista nopeuttaa tai helpottaa? En haluaisi rakkaani kärsivän kipua.
Nimimerkki: Rakastunut täti, nainen 40 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Ihan ensimmäinen neuvoni on, että tutkituttaisin miehen peniksen lääkärin vastaanotolla. Näin saataisiin selvyys siihen, että onko todellinen ongelma emättimen tiukkuus vai peniksen alueen iho-ongelmat. Vastaanotolle voi mennä vaikka yhdessä, jolloin samalla kertaa voi miettiä koko ongelmaa teidän kummankin kanssa.

Toki seksiin käytetty aika on myös pitkä, ja jos kostuminen ei riittävää, niin kyllähän niitä limakalvovaurioita voi syntyä. On ehdottoman tärkeää käyttää lisänä liukuvoidetta ja käyttäisin silikonipohjaista seksin keston takia.

Jos emätin on tiukka, niin lantion alueen lihasten harjoittelu kannattaa ainakin unohtaa. Asiaan vaikuttaa myös se, että miten suurella peniksellä mies on varustettu. Miettikää myös sitä, että miten tuottaa toisillenne pitkässä seksissä nautintoa, niin ettei yhdyntä ole ainut tapa. Ottakaa mukaan välineet, harrastakaa suuseksiä tai käsin hyväilyä, yhdessä itsetyydyttämistä jne.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    5. 5

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    6. 6

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    7. 7

      Ensimmäinen kuva julki: Al-Qaidan vankina ollut ruotsalaismies tapasi perheensä lähes kuuden vuoden jälkeen

    8. 8

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    9. 9

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    10. 10

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    10. 10

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    4. 4

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    5. 5

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    6. Näytä lisää