Kysy seksistä

Valikko

Kysy seksistä: Kuinka saan itseni rohkaistumaan?

Olen juuri alkanut seurustelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Asiat muuten on hyvin, mutta seksi on arka aihe. Häpeän omaa kehoani.
Poikaystäväni on hyvin kokeilunhaluinen ja itse haluaisin myös kokeilla. Mutta omat kuvat itsestäni ja ajatukset etten osaa ja siihen liittyvä häpeä estävät minua kokeilemasta mitään uutta seksissä. Mikä avuksi? Kuinka saisin itseni rohkaistumaan?
Nimimerkki: Vaivaantunut, nainen 18 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Olet elämäsi ensimmäisessä seurustelusuhteessa, ja ilmeisesti olette aloittaneet kumppanisi kanssa seksin? Koetko itse olevasi valmis seksiin? Mietin sitä, että liittyykö kaikki asiat siihen, että olet kenties aloittanut seksin aikaisemmin kuin olet ollut siihen valmis. Muistathan, että sinä itse päätät milloin aloitat seksielämän, ja mihin kaikkeen olet seksissä valmis!

Seksi on yhdessä opettelua, jossa edetään omaan tahtiin. Kenenkään ei tarvitse olla ”seksikone tai asento virtuoosi” vaan voit yhdessä kumppanin kanssa kokeilla asioita sitten kun olet siihen valmis. Olen itse sitä mieltä, että eteneminen pitäisi tehdä hitaasti toistensa kehoihin tutustumalla, jolloin annetaan halun ja nautinnon kasvaa niin, että varmasti tietää olevansa tilanteeseen valmis. Asiaa voi harjoitella läheisyyden kautta, ja pikku hiljaa toisen kehoon voi tutustua myös ilman vaatteita ja toista hyväilemällä.

Naisilla liittyy omaan kehoon paljon odotuksia ja vaatimuksia. Yleensä kumppani näkee kehon aivan eri tavoin kuin nainen itse. Jos oma kehosi aiheuttaa sinussa ahdistusta, suosittelen sinua puhumaan asiasta esim. opiskelija psykologin vastaanotolla. Hänen kanssaan voi puhua myös itsetuntoon liittyvistä ongelmista. Oman kehon hyväksynnällä ja itsetunnolla on aika iso rooli seksuaalisuudessamme.

Etene siis seksissä omaan tahtiin ja puhu kehoon ja itsetuntoon liittyvistä ongelmista esim. psykologin vastaanotolla.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      NHL:n suomalaistähti joutui kauppatavaraksi

    2. 2

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Sami Jauhojärveltä yllättävä paljastus kisaa edeltäneistä vaikeuksista – "Ei siinä ehtinyt edes hampaita pestä"

    5. 5

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    6. 6

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    7. 7

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    8. 8

      Hämmentävä optinen illuusio saa aivosi solmuun – ovatko kuvan mansikat punaisia?

    9. 9

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    10. 10

      Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    4. 4

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    5. 5

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    6. 6

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    7. 7

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    8. 8

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    9. 9

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    10. 10

      Löytyykö sinunkin pihaltasi laiton halkopino?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      NHL:n suomalaistähti joutui kauppatavaraksi

    2. 2

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Sami Jauhojärveltä yllättävä paljastus kisaa edeltäneistä vaikeuksista – "Ei siinä ehtinyt edes hampaita pestä"

    5. 5

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    6. Näytä lisää