Kysy seksistä: En halua olla enää helppo. Mitä teen?

Siitä lähtien, kun menetin neitsyyteni 16-vuotiaana, olen elänyt seksuaalisesti hyvin holtitonta elämää. En ole koskaan seurustellut, mutta seksikumppaneita minulla on ollut yli 100.
Osa ns. seksisuhteita, mutta suurin osa vain yhden yön juttuja. En varsinaisesti kadu itse seksiä kenenkään kanssa, en ole kokenut tulevani koskaan hyväksikäytetyksi tms, mutta faktahan se on, että suurin osa näistä on tapahtunut humalassa ja nyt tietynlainen maine seuraa joka paikkaan. Silloin nuorena sitä piti imartelevana että pojat soitteli ja tuli käymään seksi mielessä, mutta nyt lähinnä ahdistaa että tiedän, että puoleeni käännytään vaan koska olen aina ollut helppo. Nautin seksistä, mutta nyt haluaisin jo vakiintua, mutta se on niin vaikeaa. Mitä teen?
Nimimerkki: Holtiton, nainen 21 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapetin vastaus:
Nuoren naisen elämä ei aina ole helppoa, ja oman itsensä löytäminen vie aikaa. Miehelle helpommin sallitaan vapaat seksisuhteet, ja yhden illan jutut kuin naiselle. Naista voidaan helpommin arvioida seksuaalisen käytöksen perusteella kuin miestä. Sinulla on oikeus nauttia seksistä mutta se, että tilanne on alkanut aiheuttamaan sinussa ahdistusta, on merkki siitä, että tilanteen on muututtava. Olet huomannut, että kaipaat elämääsi muutakin kuin vain pelkkää seksiä.

Alkoholi saa helposti estomme katoamaan, ja kaipaamaan läheisyyttä ja seksiä, ja toimimaan kenties toisin kuin selvänä. Sinun kannattaa nyt miettiä, millaista suhdetta vailla olet ja mitä toivot suhteelta ja seksiltä. Jos kaipaat seksuaalista tyydytystä, et tarvitse siihen välttämättä toista ihmistä. Voit huolehtia tarpeistasi myös itsetyydytyksellä.

Vältä alkoholia, jos se vaikuttaa omaan käytökseesi negatiivisesti. Älä tee asioita jotka saavat sinut ahdistumaan, välttele tilanteita joissa toimit helposti niin. Keksi elämääsi sellaista tekemistä, joka tuo elämääsi sisältöä. Ota ohjat omiin käsiisi, älä anna muiden ohjata elämääsi. Mieti mitä elämältä haluat ja elä sen mukaan.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

    2. 2

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    3. 3

      Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Kommentti: Raukkamainen isku lapsia täynnä olevaan konserttiin

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    8. 8

      Pekka Rinteen superkevät huipentuu – Nashville marssi finaaliin

    9. 9

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    10. 10

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    2. 2

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    7. 7

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    10. 10

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

    2. 2

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    3. 3

      Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Kommentti: Raukkamainen isku lapsia täynnä olevaan konserttiin

    6. Näytä lisää