Kysy seksistä: Poistiko aivoinfarkti seksin liitostamme lopullisesti?

Julkaistu:

Mieheni on sairastanut kaksi aivoinfarktia ja hänellä on keskivaikea aivovamma. Rakastan miestäni, mutta keinot ovat vähissä. Hän torjuu minut aina sängyssä.
Mitä tai miten voisin toimia, että saan tämän parisuhteen toimimaan. Tahtotilani on kova ja periksi en meinaa antaa. Olemme olleet naimisissa kohta 6 vuotta. Ikäeroa on minun hyväkseni 13 vuotta.
Nimimerkki: Tonkeli, nainen 51 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Et kerro, miten pitkä aika miehesi aivoinfarkteista on. Joskus vakavan sairauden kohdatessa seksuaalisuus jää joksikin aikaa taka-alalle. On täysin normaalia, että mielenkiinto ja halukkuus seksiin vähenevät väliaikaisesti sairastumisen yhteydessä. Valitettavan monet parit kuitenkin lopettavat seksuaalisen kanssakäymisen kokonaan. Moni on vähentänyt seksuaalista kanssakäymistä jo ennen AVH:ta esim. korkean verenpaineen, diabeteksen tai sydänsairauden sekä niihin liittyvien lääkityksien seurauksena. AVH jälkioireineen sekä lääkityksineen voi olla silloin merkittävä lisärasite, ja seksielämä saattaa jopa loppua kokonaan.

Vakavan sairauden kohdalla kumppanin muuttuessa kumppanista ikään kuin hoitajaksi, voi tilanne vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen. Sairastunut voi myös hävetä omaa tilannettaan, ja rajoitteet joita sairaus aiheuttaa voivat lisätä häpeän tunnetta. Kumppanin ymmärrys, läheisyys ja kannustaminen yleensä helpottavat tilannetta. Torjunnan taustalla voi olla pelkoa omasta erektiosta. Et tuo kysymyksessäsi esiin sitä kykeneekö miehesi seksiin, tai onko sitä kyetty edes yrittämään. Joillakin hoitavilla yksiköillä on käytössään seksuaalineuvojia tai seksuaaliterapeutteja, jolloin voisitte tiedustella mahdollisuutta päästä puhumaan sairauden vaikutuksesta seksuaalisuuteen. Syynä voi olla myös, että miehesi ei kykene keskustelemaan sinun kanssasi aiheesta ja torjunta voi olla hänen keinonsa vältellä tilannetta, jossa hän voisi epäonnistua.

Puhu miehesi kanssa, ja kerro mitä häntä kohtaan tunnet. Yritä tarjota hänelle mahdollisuutta läheisyyteen ilman, että tilanne johtaa seksiin tai toiveeseen siitä. Yrittäkää edetä hitaasti ja tuo esiin se, että jos seksissä epäonnistutaan niin aina voi yrittää uudelleen. Jos erektio ei ole riittävä yhdyntään keskittykää toistenne hyväilyyn ja miettikää erektiolääkkeestä keskustelua lääkärin kanssa.

Lue linkkinä oleva opas Rakastatko minua tänäänkin?
Opas käsittelee hyvin tätä aihetta.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    8. 8

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    9. 9

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    10. 10

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    6. Näytä lisää