Kysy seksistä: Miksi seksileluja tarvitaan seksuaalisuuteen?

Seksissä ei ole kyse normaalista vaan poikkeavsta luonnonvastaisesta olotilasta. Eihän mikään mikä on luonnollista tarvita mitään apuvälineitä?
Sen sijaan kaikkeen mikä on luonnotonta tarvitaan apuvälineitä, jotta saadaan toinen uskomaan rakkautta, vaikka kyse ei ole rakkaudesta vaan aivan muusta. Seksi on toisen alistamista johonkin. Siksi olisi tärkeää ruveta oikeasti puhumaan normaalista seksuaalisuudesta, eikä kannustaa sairaaseen käytökseen. Sen osaa jokainen ja vain terve pysyy kaukana sellaisesta ellei häntä pakoteta johonkin väärään, mutta heti kun pääsee tilanteesta pois niin haluaa kertoa sen muille varoituksena ei kannustuksena.
Nimimerkki: Seksi, nainen 52 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Seksiin liittyvistä välineistä voi olla iloa ja apua seksiin liittyvissä asioissa. Jokainen itse päättää haluaako niitä käyttää. Jokainen itse myös määrittelee, mihin on seksissä valmis ja toisen pakottaminen on aina väärin. Seksissä tapahtuvien asioiden tulee aina perustua vapaaehtoisuuteen ja tapahtua yhteisymmärryksessä. Seksi joka tapahtuu vapaehtoisesti toista kunnioittaen ja toisen toiveet huomioiden ei ole alistamista. Alistamista se on silloin jos toinen kokee olonsa alistetuksi (esim. ihmiseen liittyvät puheet, teot, pakottaminen jne.).

Seksi on hyvässä suhteessa kaunista, toista kunnioittavaa ja toivottavasti myös nautinnollista.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    5. 5

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    6. 6

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    9. 9

      Vaalea tukka historiaa: Janni Hussi toteutti upean muodonmuutoksen – poseeraa syntisen seksikkäissä otoksissa

    10. 10

      Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    5. 5

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    6. Näytä lisää