Kysy seksistä: Miksi seksi tuntuu olevan elämän tärkein asia?

Julkaistu:

Onko koko seksiasia kaikissa muodoissaan nostettu elämän ensimmäiseksi asiaksi? Välillä ihmetyttää tämä seksin ylitarjonta.
Ymmärrän jopa poikkeavuutta, koska kuka tälläistä elämää jaksaisi. Sitten se on muka sitä oikeata ja ainoata elämää. Mitenkäs sellaiset, jotka eivät pysty elämään lainkaan ilman seksiä? Kuten tämä ranskalainen korkea arvoinen herra, joka kiisti raiskausepäilyt. Epäilen hänen rehellisyyttään.
Nimimerkki: Liika liikaa seksissäkin..vaihtoehtoinen elämä kunniaan, nainen 56 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Jokainen itse määrittelee miten tärkeäksi seksi elämässä muodostuu, ja myös sen millaisia asioita pitää siinä normaalina (tietysti laki asettaa asioille omat rajansa). Omaan yliseksuaalisuuteen voi saada apua, mutta se tarkoittaa sitä että ihmisen tulee itse haluta apua.

On hienoa, että seksuaalisuuteen liittyvistä asioista puhutaan nykyään avoimemmin, sillä jo asioista keskustelu voi auttaa ihmisiä. Toisaalta on myös harmi, että lapset/nuoret voivat joutua hämilleen siitä kaikesta mitä mediassa näkyy. Aikuinenkin voi joutua hämilleen siitä, että mediassa esitetään usein asiat niin, että jokaisen tulisi olla valmis kaikkeen vaikka vastuu asioista on aina itsellä. Tarkoitan tällä sitä, että jokaisen ei tarvitse olla valmis kaikkeen vaan päättää itse mihin on valmis ja mihin. Omat arvot, uskonnollinen vakaumus, eletty elämä, kotikasvatus yms. kaikki vaikuttavat siihen, millaiseksi seksi/seksuaalisuus meissä muodostuu.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP keskeytettiin – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    7. 7

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    8. 8

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    9. 9

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    10. 10

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    6. 6

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP keskeytettiin – IS seuraa

    2. 2

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    3. 3

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. Näytä lisää