Kysy seksistä: Vaikeuttaako e-pillereiden syöminen orgasmin saamista?

Julkaistu:

Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja meillä on kaikki niin kuin pitääkin. Ei minkäänlaisia ongelmia paitsi minun orgasmittomuus. Olen syönyt 2½ vuotta e-pillereitä.
Edellisessä suhteessani sain paljon isoja orgasmeja ihan vaan tavallisessa yhdynnässä ja olin herkkä aistimaan pienenkin kosketuksen. Nyt en tunne oikeastaan mitään. En kuitenkaan ole menettänyt haluani harrastaa kumppanini kanssa seksiä, sillä hän on kaikkea mitä olen toivonut. Meillä on yhdynnän aikana molemmilla kivaa, mutta en tunne mitään suurta eikä loppuhuipennusta ole tullut koskaan kohdallani tämän suhteen aikana. Minun on vaikea tuottaa itselleni orgasmia, ne jäävätkin hyvin mitättömiksi. Eli ovatko e-pillerini aiheuttaneet minulle sen, etten saa helposti orgasmia? Mikä avuksi?
Nimimerkki: Ruska, nainen 19 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Vaikka aiheesta ei löydykään tutkimuksellista tietoa, niin osa naisista kuvaa seksuaalisen nautinnon ja kostumisen vaikeammaksi hormonaalisen ehkäisyn aikana. Osa naisista tuo myös esiin kostumisongelmat. Osalla naisista taas nautinto lisääntyy kun hormonaalinen ehkäisy alkaa, koska he pitävä pilleriehkäisyä varmana. Jos nautinto on muuttunut toiseksi pillereiden alettua voi se olla yksi syy. Toki tuot kysymyksessäsi esiin sen, että suurta huipennusta ei ole ollut koskaan tässä suhteessa, ja laskujeni mukaan harrastitte seksiä ½ vuotta ilman hormonaalista ehkäisyä. Naisen orgasmi voi myös olla kohde- ja tilanneriippuvainen, jolloin et kaikkien kanssa saa samanlaisia orgasmeja.

Jos harrastat itsetyydytystä, niin saatko orgasmin? Miten nykyisen suhteen seksi eroaa edellisestä? Voisiko kyse olla tekniikkaongelmista? Jos saat orgasmin itsetyydytyksessä, niin voisiko niitä tekniikoita siirtää seksiin parisuhteessanne?

Lue myös aikaisemmin antamiani vastauksia naisen orgasmista:
> Miltä orgasmi tuntuu?
> Miksi orgasmin saaminen seksissä on niin vaikeaa?
> Mistä orgasmin tunnistaa?

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    6. 6

      Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

    7. 7

      Vene törmäsi Saimaan kanavan poijurakenteeseen Venäjän puolella – kolme suomalaista sairaalaan

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      Kiira Korpi kokeili tankotanssia maailmanmestarin kanssa – piukka treeniasu paljasti timmin vatsan: ”Uskomatonta!”

    10. 10

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    6. Näytä lisää