Kysy seksistä: Voiko seksitaudin saada seksileluista?

Julkaistu:

Tiedän, että minun pitäisi tietää tämä, mutta jotenkin asia on jäänyt mietityttämään enkä kehtaa kysyä keneltäkään asiasta.  Voiko jonkin seksitaudin saada vaikka harrastaisi seksiä vain oman kumppaninsa kanssa? Entä seksileluista?
Olen ollut yhdessä saman pojan kanssa kohta 4 vuotta ja tiedän 100 prosentin varmuudella, ettei kummallakaan ole ollut muita suhteita (ei seksiä/suuseksiä tms). Silti kuitenkin mietin, voisimmeko me saada jonkin taudin? Käytämme monesti erilaisia seksileluja, joita olemme ostaneet suomesta sekä ulkomailta. Voiko niiden kautta kulkeutua bakteereja tai muita haitallisia aineita sukupuolielimiin? Riittääkö, jos pesee fairylla ennen käyttöä?
Nimimerkki: Tietämätön, nainen 24 vuotta

RFSU:n seksuaaliterapeutin vastaus:
Jotta seksitautiin voi sairastua, tulee se joltain tartuntana ensin saada. Eli tautia ei voi olla, jos ei tartuntaa ole saanut.

Seksileluista te ette seksitautia voi saada jos ne ovat olleet paketeissa kun olette ne ostaneet. Itse ostaisin välineet enemminkin täältä kotimaasta, sillä silloin voisin luottaa paketin selosteeseen, jossa kenties kerrotaan tuotteen turvallisuudesta ja siitä, miten se voidaan puhdistaa. Fairylla en niitä kyllä pesisi, vaan vedellä ja tavallisella saippualla (siis jos valmistaja lupaa, että niitä voi pestä).

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  4. 4

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  5. 5

    Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

  6. 6

    Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

  7. 7

    Tuore tutkimus paljastaa järisyttävän todisteen huippusuositun lajin vaaroista aivoille

  8. 8

    Kaikki kiellot kolmella kartalla: Näin Putinin vierailu sulkee Savonlinnaa maalla, merellä ja ilmassa

  9. 9

    Viranomainen hätkähti Postin uutispommia – Onko kirjeitä lain mukaan jaettava myös tiistaisin?

  10. 10

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  4. 4

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  5. 5

    Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

  6. Näytä lisää