Kysy seksistä: Onko olemassa edullista ehkäisymenetelmää?

Miksi ehkäisystä valistetaan etenkin nuoria, mutta useimmat ehkäisymenetelmät ovat kuitenkin liian kalliita esim. vähävaraisille nuorille? Nimimerkki: Vähävarainen opiskelijanuori
RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:
Seksuaalivalistus kohdennetaan erityisesti nuoriin, koska esim. ehkäisyyn liittyvät asiat ovat tärkeitä ja niistä on kerrottava ajoissa, mielellään ennen seksin aloittamista. Mielestäni jokaisen kuuluu saada tietty määrä seksuaalikasvatusta ja on tärkeää, että siitä pidetään kiinni niin kouluissa kuin kodeissakin. Seksuaalikasvatuksella tuetaan nuoren seksuaalikehitystä ehjäksi aikuiseksi, joka oppii tekemään oman seksuaalisuutensa parhaaksi oikeita ratkaisuja elämässään.

Kyllähän se on totta, että opiskelijoilla on rahat tiukassa ja silloin voi kondomi- tai pilleripaketti tuntua kalliilta hankinnalta. Opiskelijaterveydenhuollon kautta kannattaa kysellä, onko terveydenhoitajalla kondomeja jaossa tai onko mahdollista saada ensimmäiset pillerit ilmaiseksi. Osa paikkakunnista antaa nuorelle 3-6 kk pillerit ilmaiseksi, jonka jälkeen nuori maksaa loput itse. Kustannuksia kannattaa jakaa seurustelukumppaneiden kesken, mikä tietysti hieman helpottaa kuluja. Ehkäisy on molempien asia ja siksi myös kustannuksia kannattaa jakaa.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    6. 6

      Kommentti: Lintilän kaksoissalkusta nousemassa kohu – edessä valtavat jääviysepäilyt

    7. 7

      Kimi Räikköseltä tiukkaa puhetta baareissa käymisestä ja karaokesta – ”Että osaanko laulaa?”

    8. 8

      Antti Häkkäsestä odotetusti uusi oikeusministeri

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Venäläinen sota-alus törmäsi karjalaivaan ja upposi Mustallamerellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    5. 5

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    8. 8

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    4. 4

      Windows 10:n suurpäivityksessä on vikaa – älä tee tätä virhettä

    5. 5

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    6. Näytä lisää