Kysy seksistä: Miten naisen ja miehen kemiat vaikuttavat rakastelutilanteessa?

Ilta-Sanomien lukijaa mietityttää uuden ja vanhan suhteen rakastelutilanteet. Lue seksuaaliterapeutiin vastaus kysymykseen.
Olen ihmetellyt sitä miten paljon ns. naisen ja miehen kemiat vaikuttavat rakastelutilanteissa? Kun pitkän parisuhteen aikana tapahtuu suhteessa viilenemistä eikä oikein homma pelitä, vaikka tuntuisikin olevan haluja. Sitten kun tapaa tosi ihanan vastakkaista sukupuolta olevan henkilön, jonka kanssa tuntuu kaikki natsaavan kohillen. Tämän henkilön kanssa rakastelukokemus oli huimaava ennenkokematon ja miehenä itse huomasin kaiken esileikistä lähtien olevan erilaista kuin omassa suhteessa. Kotioloissa kärsin joko erektiongelmasta tai sitten liian nopeasta siemensyöksystä. Näitä ongelmia uudessa kontaktissa ei ollut päinvastoin akti jatkui ja jatkui eikä loppunut laukeamiseen vaan rakastelun jälkeinen hyväily ja suukottelu kesti vielä kauan ja johti uuteen aktiin. Kotona ei moista koe.
Nimimerkki: Ursus, mies 52 vuotta

RFSU: n seksuaaliterapeutin vastaus:
Uusi seksikokemus lisää joillain kiihotuksen määrää; kaikki on uutta ja ihanaa, ja toisesta ei saa tarpeeksi. Uudessa suhteessa kumpikin osapuoli myös yrittää tehdä toiseen lähtemättömän vaikutuksen. Suhteen jatkuessa voi arki koittaa ja sitä myöten seksi muuttuu tutuksi ja turvalliseksi, ja kenties seksiin liittyvät ongelmat tulevat taas esille. Voi tietysti olla niinkin, että suhde pysyy samanlaisena, sitä on hyvin vaikea ennustaa. Joidenkin ihmisten välillä seksi on hienoa mutta itse parisuhde voi olla täysin toimimaton. Nämä kaksi asiaa kun saisikin samaan pakettiin, niin löytyisi valioyksilö.

Pitkään jatkuneessa parisuhteessa seksi muuttuu helposti tutuksi ja turvalliseksi, ja sen eteen ei viitsitä tehdä uusia kiihottavia asioita, koska seksiä tulee kuitenkin saamaan. Pariskuntien olisikin hyvä miettiä omaa seksielämäänsä aina välillä ja keskustella yhdessä, mitä toiveita kummallakin osapuolella on seksin suhteen. Seksi vaatii vaalimista, ihan niin kuin parisuhde kokonaisuudessaan. Kumpikin kantaa suhteessa vastuuta niin omasta kuin toisenkin seksuaalisesta tyydytyksestä, ja sen eteen joutuu tekemään töitä.

Sinun kannattaa ottaa kumppanisi kanssa puheeksi seksielämä ja miten siihen saisi kotonakin piristystä niin, että voit kokea samanlaisia tunteita kuin kodin ulkopuolella. Uudet paikat seksille, välineiden käyttö, uudet yhdyntäasennot yms. saattavat antaa miehelle lisäpontta erektioon ja lisäävät varmasti kummankin nautintoa enemmän kuin seksi, josta kenties on tullut hyvin samaa kaavaa toistavaa. Pettäminen ei kannata paremman seksin toivossa, ennemminkin suosittelen kotona asiasta keskustelua. Myös kumppanisi kun voi olla sitä mieltä, että jotain uutta voisi kokeilla.

RFSU - muutakin kuin kondomeja

RFSU on kondomeja ja muita tuotteita, seksuaalikasvatusta, mielipiteisiin vaikuttamista, seksuaalipolitiikkaa, klinikoita, koulutiedottajia ja paljon muuta. RFSU järjestö on puoluepoliittisesti, ammatillisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton aatteellinen järjestö, jonka tavoitteena on avoimen ja positiivisen ilmapiirin luominen seksiä ja parisuhdetta koskevissa kysymyksissä.

Lähtökohtanamme on jokaisen vapaus olla juuri sitä mitä on, elää niin kuin haluaa elää ja nauttia juuri siten kuin haluaa.

Lue lisää: www.rfsu.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    6. 6

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    9. 9

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    10. 10

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    6. Näytä lisää