Jo puoli tuntia päivässä liikuntaa riittää

Kuntokoulu
Jos liikunnalle ei tahdo jäädä aikaa, on hyvä muistaa, että jo puolen tunnin päivittäinen kuntoilu riittää pitämään painon kurissa.
Suositusten mukainen liikunta - puoli tuntia päivässä – pitää painon kurissa. Laihduttajan ohjelmassa aerobista liikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua tulisi kuitenkin olla puolet enemmän. Parhaat tulokset saadaan yhdistämällä yksilöllisesti suunniteltu ruokavalio säännölliseen ja monipuoliseen liikuntaan.

Monia etuja

Terveys- ja kuntoliikunnalla on ihmiselle monia kiistattomia hyötyjä. Liikunta vähentää todennäköisyyttä sairastua muun muassa masennukseen, osteoporoosiin, metaboliseen oireyhtymään ja kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen, verenpaine- ja sepelvaltimotautiin tai aivohalvaukseen sekä moniin syöpätauteihin. Liikkuva ihminen on myös virkeämpi, sillä hän nukkuu paremmin. Tutkimusten mukaan säännöllinen liikunta lisää unen kestoa ja kohentaa sen laatua.

Liian vähäisen liikunnan voidaan arvioida aiheuttavan Suomessa 300–400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Näistä yli puolet aiheutuu sairauspoissaoloista ja työn tuottavuuden heikkenemisestä.

Hyötyliikuntaa on helppo harrastaa

Mikäli päiväohjelmaan ei mahdu liikuntatuokion menevää rakoa, hyödynnä arkea. Kävele työmatkat, kolaa piha, rakenna lasten kanssa lumilinnaa, imuroi vimmatusti, tee koiran kanssa tavallista pidempiä lenkkejä tai kipaise lasten harrastusten ajaksi kevyelle hölkälle.

Myös kotona voi harrastaa monenlaista liikuntaa. Hyppele narulla, tee kuntopiiriä, joogaa tai venyttele. Kotiin on myös saatavilla myös monia helposti piilotettavia kuntoilun apuvälineitä, kuten kuminauha, pilatespallo tai keppi, joiden kanssa voi treenata vaikkapa yhdessä lasten kanssa tai televisiota katsellessa.

Liikunnalle on aina aikaa – jos vain on halua sitä harrastaa.

Ota kantaa

Saatko itsesi liikkumaan?

Aina kun olen niin suunnitellut 43% Joskus sohva vetää puoleensa ja sen jälkeen harmittaa 41% Liikunta ei huvita minua 16%
Ääniä yhteensä 1802

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas hyökkäsi kärkeen, Räikkönen kolmantena – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    6. 6

      Sdp:n puoluesihteeri tyrmää huhut Tarja Halosen presidenttiehdokkuudesta: ”En odota, että niin käy”

    7. 7

      Mikä ihmeen Skam? Näin pääset mukaan vuoden puhutuinpaan tv-ilmiöön

    8. 8

      200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    5. 5

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    8. 8

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas hyökkäsi kärkeen, Räikkönen kolmantena – IS seuraa kierros kierrokselta

    2. 2

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    5. 5

      Ruotsin poliisi selvittää mysteeriä: työmaalta löytyi päätön ruumis

    6. Näytä lisää