Hanna, Johanna, Jenni

Kuntavaalit 2012

Valikko

Sipoon kuntavaalit uusiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Viime lokakuun kuntavaalit joudutaan uusimaan Sipoossa. Helsingin hallinto-oikeus kumosi vaalien tuloksen vahvistamisen ja määräsi vaalit uusittaviksi, koska vaalit on toimitettu virheellisesti.
Virheellisyys syntyi siitä, että vaalien alustavaan ääntenlaskentaan osallistui Sipoossa useilla äänestysalueilla esteellisiä henkilöitä.

He olivat esteellisiä joko siksi, että olivat itse ehdolla tai olivat ehdokkaan lähisukulaisia. Ääntenlaskentaan osallistui Sipoossa esimerkiksi kuntavaaliehdokkaiden puolisoita.

Sipoon kunta harkitsee valittamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa. Työ valtuustossa ja kaikissa muissa kunnallisissa toimielimissä jatkuu normaalisti siihen saakka, kun lopullinen päätös vaalituloksesta on tehty.

Kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo yllättyneensä oikeuden päätöksestä.

Hän myöntää kuitenkin, että kunta oli tietoinen esteellisyysongelmasta.

- Mutta näin on tehty aina, ja olen kuullut, että useimmat muut kunnat toimivat samalla tavalla.
 
"Kärjistetty tulkinta"

Valtio-opin professori Jan Sundberg ei suoralta kädeltä muista, onko vaaleja uusittu aiemmin vastaavasta syystä.

- Päätös oli aika kärjistetty tulkinta. On selvää, että samoin on tapahtunut muissakin kunnissa, Sundberg sanoo.

Vaalilainsäädännön asiantuntija Lauri Tarasti toteaa, että keskeinen oikeudellinen kysymys koskee alustavan ääntenlaskennan merkitystä.

- Toistaiseksi on ollut hyvin yleistä, että ehdokkaita osallistuu alustavaan ääntenlaskentaan. Heitä ei ole katsottu samalla tavalla jääveiksi kuin päättäjiä.

- Jos päätös pysyy voimassa, muuttuu tämän asian tulkinta täysin.

Sekä Sundberg että Tarasti ovat samaa mieltä, että varsinkin pienissä kunnissa voi olla hyvin vaikeaa löytää esteettömiä vaalitoimitsijoita.

Ääntenlaskennan siirtäminen vaikkapa alueelliselle tasolle taas hidastaisi ja hankaloittaisi vaaliprosessia.

- Meidän on siirryttävä sähköiseen äänestykseen, Sundberg esittää yksinkertaisemman ratkaisun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    5. 5

      Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

    6. 6

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    7. 7

      Juhani Tamminen ei väisty kaukalon laidalta: ”Syntyi ilmiö Don Tami, jota aion jatkaa tulevaisuudessakin”

    8. 8

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    9. 9

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    10. 10

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    10. 10

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    3. 3

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    4. 4

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    5. 5

      Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

    6. Näytä lisää