Juha, Janne, Jani

Kuntavaalit 2012

Valikko

Porin Perussuomalaisten iskulause hämmentää

Julkaistu:

Porin Perussuomalaisten tuore kuntavaaliohjelma herättää keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Maanantaiaamuna julkaistu kuntavaaliohjelma pitää sisällään muun muassa iskulauseen "Yksi kaupunki – yksi johtaja".

Monelle kommentoijalle se on tuonut väistämättä mieleen Saksan kansallissosialistien 1930-luvulla lanseeraaman iskulauseen "Ein Volk, ein Reich, ein Führer" (yksi kansa, yksi valtakunta, yksi johtaja).

Porin Perussuomalaisten puheenjohtaja Janne Salonen pitää iskulauseiden rinnastamista naurettavana ja kaukaa haettuna.

- Tämähän on vähän sama kuin Porin Sanomien ja Uusi Rauma -lehden yhteinen "Kaksi kaupunki, kaksi lehteä" -iskulause, Salonen sanoo nauraen.

Salosen mukaan iskulauseen taustalla on Porin Perussuomalaisten pyrkimys vähentää kaupunginjohtajat kolmesta yhteen. Näin saataisiin aikaan säästöjä.

- Meillä oli asiasta pitkä aivoriihi. Halusimme mahdollisimman iskevän ja selkokielisen lauseen. Ihmiset haluavat selkokielistä sanomaa.

Salonen kertoo olevansa tietoinen Kansallisosialistien tunnetuksi tekemästä sanonnasta. Se tuli mieleen kuitenkin vasta, kun "Yksi kaupunki – yksi johtaja" -lause oli keksitty.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Uusi Pori -lehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    2. 2

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    3. 3

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    4. 4

      Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

    5. 5

      Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

    6. 6

      David Hasselhoff esiintyi Raumalla – yleisö sekosi amerikkalaistähdestä, kotimaiset suosikit villitsivät: ”Ihan fiilareissa!”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    9. 9

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    7. 7

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    8. 8

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    9. 9

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    2. 2

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    3. 3

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    4. 4

      Video: NHL:n supertähdet yllättivät suomalaislupauksen – ”Sydän alkoi hakata pirun kovaa”

    5. 5

      Väkivaltainen välienselvittely Tampereella – ravintolan edessä ammuttiin käsiaseella

    6. Näytä lisää