Jyrki, Jyri, Jori

Kuntavaalit 2012

Valikko

Kuka voi äänestää ja missä? Tärkeimmät tiedot kuntavaaleista

Kuntavaalit.fi-sivusto on listannut yleisimpiä kysymyksiä vaaleihin liittyen.
IS esittelee yleisimmistä kysymyksistä tärkeimmät.

Kuka voi äänestää kuntavaaleissa?

Äänioikeus kunnallisvaaleissa on Suomen sekä muun Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin ja Norjan kansalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä eli 28.10.2012 täyttää 18 vuotta. Myös muun maan kansalainen on äänioikeutettu jos hänellä on ollut kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan ja hän täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta.

Missä kunnassa äänestän, jos olen juuri muuttanut?

Äänioikeus on siinä kunnassa, joka on äänestäjän kotikunta väestötietojärjestelmässä olevien tietojen mukaan 51. päivänä ennen vaalipäivää päivän päättyessä, toisin sanoen siinä kunnassa, joka on kotikunta 7.9.2012.

Missä voi äänestää?

Jokaisessa kunnassa on vähintään yksi äänestyspaikka, joka on vaalipäivänä auki klo 9-20.

Äänestyspäivänä: Äänestyspäivänä äänestetään aina siinä paikassa, joka on ilmoitettu postitse saadussa, äänioikeudesta kertovassa ilmoituskortissa.

Ennakkoäänestysaikana: Kunta päättää ennakkoäänestyspaikoista, tavallisimpia ovat postikonttorit ja virastot. Ennakkoäänestysaikana voit äänestää missä ennakkoäänestyspaikassa tahansa riippumatta siitä, missä kunnassa asut. Kunnan omista ennakkoäänestyspaikoista tiedotetaan ilmoituskortissa.

Missä voi äänestää ulkomailla?

Ennakkoäänestys ulkomailla on 17-20.10.2012 ja äänestyspaikkoina ovat valtioneuvoston päättämät Suomen edustustot.www.vaalit.fi

Milloin voi äänestää?

Vaaleissa voi äänestää joko itse varsinaisena äänestyspäivänä 28.10.2012 tai ennakkoäänestysaikana joko Suomessa tai ulkomailla.

Ennakkoäänestys kotimaassa on 17-23.10.2012. Ennakkoäänestyspaikat kotimaassa (vaalit.fi -sivustolla) Ennakkoäänestys ulkomailla on 17-20.10.2012. Ennakkoäänestyspaikat ulkomailla (vaalit.fi -sivustolla)

Ennakkoäänestysaikana voi äänestää myös laitoksissa ja kotiäänestyksessä tietyin edellytyksin.

Mitä pitää ottaa mukaan äänestäessä?

Äänestämistä varten tarvitaan kuvallinen henkilöllisyystodistus. Postitse saatu ilmoituskortti äänioikeudesta on myös hyvä ottaa mukaan, se helpottaa äänestystä. 

Lue lisää kuntavaaleista oikeusministeriön sivuilta vaalit.fi ja Suomen kuntaliiton kuntavaalit.fi-sivustolta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    2. 2

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    3. 3

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    4. 4

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Matti Vanhanen huolissaan Pohjois-Korean tilanteesta: ”Entä jos he testaavat, onko Yhdysvallat valmis toimimaan?”

    8. 8

      Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Madonluvut suomalaisten suunterveydestä: ”Niin paljon märkiviä hampaita, ettei niitä voi paikallispuudutuksessa hoitaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    4. 4

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    5. 5

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    6. 6

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    9. 9

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    10. 10

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    2. 2

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    3. 3

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    4. 4

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. Näytä lisää