Urpo

Kuninkaalliset

Valikko

Estelle ihastutti jälleen – 4-vuotias prinsessa saapui isoisän syntymäpäiville kokovalkoisessa asussa

Julkaistu:

Syntymäpäivä
Estelle käyttäytyi jälleen mallikkaasti edustaessaan kuningas Kaarle Kustaan syntymäpäivän jumalanpalveluksessa.
Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa täyttää tänään lauantaina 70 vuotta. Kuningasta on juhlistettu Tukholmassa jo koko viikko, ja tänään juhlallisuudet huipentuvat koko päivän kestävin erilaisin tilaisuuksin.

Juhlapäivä käynnistyi kello 11 Te Deum -juhlajumalanpalveluksella, joka järjestettiin Tukholman Linnankirkossa. Paikalla oli koko kuningasperhe, ja myös kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin tytär, prinsessa Estelle saapui juhlimaan isoisäänsä.

Estelle on Ruotsin hovin kenties suosituin jäsen, ja herätti kirkossakin ihastusta. Hän oli pukeutunut kokovalkoiseen asuun, johon kuului mekko, takki, sukkahousut ja sievät kengät.

Estelle saapui kirkkoon äitinsä ja isänsä keskellä pitäen kumpaakin kädestä. Saapuessaan kirkkoon hän kätteli kohteliaasti pappia yhdessä vanhempiensa kanssa, ja käveli reippaasti paikalleen kirkon etuosaan.

Estellestä tuli vastikään isosisko, kun Victoria synnytti toisen lapsensa Oscarin 2. maaliskuuta. Pikkuveli oli kuitenkin vielä jätetty kotiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Iso poliisioperaatio Alajärvellä – poliisi varautui kiinniottoon järeästi

    4. 4

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston hautajaiset päättyivät Hietaniemessä – muistotilaisuus Säätytalossa

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkamassa

    6. 6

      Tellervo Koivisto laski miehensä arkun päälle hautaan yhden tulipunaisen ruusun

    7. 7

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    8. 8

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    9. 9

      Kiky-sopimus pakotti monet töihin helatorstaina – ”Ei tällä kilpailukykyä petrata”

    10. 10

      Katso video: Tellervo Koivisto jätti koskettavat hyvästit puolisolleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkamassa

    6. 6

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    7. 7

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston hautajaiset päättyivät Hietaniemessä – muistotilaisuus Säätytalossa

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Iso poliisioperaatio Alajärvellä – poliisi varautui kiinniottoon järeästi

    4. 4

      IS SEURAA: Presidentti Koiviston hautajaiset päättyivät Hietaniemessä – muistotilaisuus Säätytalossa

    5. 5

      SUORA LÄHETYS: Mauno Koiviston hautajaislähetys jatkuu, muistotilaisuus alkamassa

    6. Näytä lisää