Mauno, Maunu

Kuninkaalliset

Synnytyslääkäri pikkuprinssistä: ”Kuin Estelle syntyessään”

Julkaistu:

Kuninkaallinen vauva
Prinssi Daniel kiitti onnistuneesta synnytyksestä sairaalan henkilökuntaa.
Karoliinisen sairaalan ylilääkäri Lennart Nordström vastasi pikkuprinssin synnytyksestä. Häntä avustivat kätilö Cecilia Lind ja avustava sairaanhoitaja Marianne Almén.

Lehdistötilaisuuteen Danielin rinnalla osallistunut Nordström ei osannut luonnehtia pikkuprinssin hiusten väriä.

– En osaa sanoa. Hänellä oli vesikampaus. Mutta poika on aivan kuin isosiskonsa Estelle silloin kun hän syntyi, Nordström luonnehti vastasyntynyttä.

Lääkärin mukaan kruununprinsessa viettää ainakin yhden yön sairaalassa.

Nordströmin mukaan Victorian ja Danielin vauva vastaa täysin keskimääräisen Ruotsissa syntyvän poikavauvan kokoa.

– Voidaan sanoa, että 3655 gramman painoinen poikavauva on keskiverto ruotsalainen.

Kruununprinsessa Victorian raskaus sujui hyvin alusta loppuun. Hän jäi äitiyslomalle helmikuun puolivälissä kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Samoihin aikoihin prinsessa Madeleine lensi viimeisillään raskaana olevan siskonsa tueksi.

Nyt Victoria jättää virkavelvoitteensa hetkeksi ja keskittyy täysin uuteen vauvaansa. Hänen on määrä olla äitiyslomalla ainakin kevään ja kesän ajan. Hän aikoo viettää ainakin osan ajasta Öölannissa, kertoo Expressen.

– Sekä kruununprinsessa että prinssi aikovat, aivan kuten muutkin vanhemmat, yrittää viettää alussa niin paljon aikaa yhdessä kuin voivat, hovin tiedotuspäällikkö Margareta Thorgren sanoi Expressenin mukaan.

Kun prinsessa Estelle syntyi helmikuussa 2012, Victoria palasi töihin seuraavana syksynä. Jos Victoria ja Daniel toimivat niin kuin ensimmäisen lapsensa kohdalla, Victoria palaa tehtäviinsä syyskuun alussa ja Daniel jää hoitovapaalle samaan aikaan.

Kruununprinsessa Victoria ja Daniel esittelivät prinsessa Estellen ensi kertaa julkisuudessa kuninkaan syntymäpäivillä kaksi viikkoa ennen tytön kastejuhlaa. Tänä vuonna kuninkaan 70-vuotispäiviä juhlitaan huhtikuun lopulla, joten on suuri mahdollisuus, että uusi kuninkaallinen vauva nähdään silloin julkisuudessa.

Victoria ja Daniel kertoivat perheenlisäyksestä julkisesti syyskuun alussa, kun Victoria oli kolmannella kuulla raskaana.

Juttua muokattu 4.3. kello 11:30: korjattu virheellinen tieto kuninkaan syntymäpäivästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    2. 2

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    3. 3

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    4. 4

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    5. 5

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    6. 6

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    7. 7

      Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

    8. 8

      Isis väittää toteuttaneensa Siperian sarjapuukotuksen – seitsemän haavoittui

    9. 9

      Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

    10. 10

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    9. 9

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    2. 2

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    3. 3

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    4. 4

      Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

    5. 5

      Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

    6. Näytä lisää