Minja, Miisa

Kuninkaalliset

Espanjan kuningas kävi salaa Suomessa – tuliaisina klassinen kaunotar

Julkaistu:

Espanjan kuningas Juan Carlos osti Loviisasta klassisen purjeveneen.
Kun Espanjan kuningas Juan Carlos luopui kruunustaan poikansa, maan nykyisen kuninkaan Felipen hyväksi, Juan Carlosilla jäi enemmän aikaa purjehdusharrastukselleen.

Aikoinaan maataan Olympialaisissakin edustanut Juan Carlos kuuli, että Suomessa oli myynnissä klassinen, vuonna 1929 valmistunut kilpapurjevene 6mR. Veneen myyjänä oli koko ikänsä purjehtinut ja moniin kisoihin osallistunut Muuttofirma Victor Ekin toimitusjohtaja Michael Cedercreutz, 50.

– Elämäntilanteeni muuttui sen verran, että laitoin Ian-veneeni myyntiin, klassikkoveneellään 14 vuotta kilpaillut Cedercreutz kertoo Ilta-Sanomille.

Koska Espanjassa on eräässä satamassa samana vuonna rakennettu vastaavanlainen kaunottareksikin kutsuttu ”kutonen” ja koska Juan Carlos oli sillä aikoinaan osallistunut kisoihin, päätti kuningas ostaa Ian-veneen.

Juan Carlos lensi viime viikolla Suomeen yksityiskoneella ja kävi Loviisassa katsomassa kaunista purjevenettä.

– Hän oli kaksi tuntia Loviisassa ja osti veneen. Sen jälkeen hän lähti takaisin Espanjaan, Michael Cedercreutz kertoo.

Toimitusjohtaja kehuu kuningasta mukavaksi mieheksi.

– Olihan tämä aikamoinen kokemus. Juan Carlos oli mukava ja lämmin persoona. Rakkaaseen purjeveneeseeni liittyy paljon hyviä muistoja ja siksikin minulle oli tärkeää, että sen ostaa ihminen, joka osaa arvostaa sitä ja sen kauneutta, Cedercreutz kiittelee.

Michael Cedercreutz on tunnettu myös vanhojen autojen harrastuksestaan ja hän on voittanut vanhalla Citroënillaan Ranskassa 2014 1. palkinnon kyseisen mallin 80-vuotisjuhlassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    5. 5

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    8. 8

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    9. 9

      HS-gallup: Vihreiden nousukiito hiipunut – Sdp nousi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    5. 5

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    6. Näytä lisää