Petri, Pekka, Petra

Kuninkaalliset

Valikko

Näin raskaana oleva Victoria edusti elokuun lopulla Norjassa

Julkaistu:

vauvaonnea
Toista lastaan odottava prinsessa Victoria kuvattiin edellisen kerran elokuun lopulla Norjassa.
Edelliset kuvat prinsessa Victoriasta ovat elokuun 22. päivältä, kun hän tapasi Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin aivan Ruotsin rajan tuntumassa sijaitsevassa Elgaforssenissa. Vaaleaan, löysään paitaan pukeutuneesta Victoriasta ei vielä ulkoisesti raskauden merkit näy.

Hovi ilmoitti perjantai-iltana, että kruununprinsessapari Victoria ja Daniel odottaa toista lastaan. Kuopuksen laskettu aika on maaliskuussa. Esikoinen, prinsessa Estelle, on nyt 3,5-vuotias, joten tuleva isosisko ehtii täyttää neljä vuotta ennen pikkusisaruksensa syntymää.

Victorian raskaus lienee juuri ylittänyt kriittisenä pidetyn 12 viikon rajapyykin. Näin ollen prinsessa olisi nyt neljännellä kuulla raskaana. Vatsan näkyvää pyöristymistä saataneen siis vielä hetki odotella.

Kulunut kesä on ollut onnen kesä Ruotsin hovissa: ensin oli prinssi Carl Philipin ja Sofian häät. Sitten syntyi prinsessa Madeleinen kuopus prinssi Nicolas ja nyt saatiin uusia vauvauutisia. Prinsessa Victoria on laskuopin mukaan tullut raskaaksi pian veljensä Carl Philipin kesäkuisten häiden jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    3. 3

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    6. 6

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    9. 9

      Saavatko vanhemmat päihtyä lastensa edessä? Näin vastaa psykologi

    10. 10

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    10. 10

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    3. 3

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    6. Näytä lisää