Urpo

Kuninkaalliset

Valikko

Kuningatar Silvia iloitsee isoäitinä olosta: ”Nicolas on hieno pikkupoika”

Julkaistu:

kuninkaalliset
Ruotsin kuningatar kertoo Expressen-lehdelle kuinka viettää aikaa lastenlastensa Estellen, Leonoren ja Nicolaksen kanssa.
Ruotsin kuningatar Silvia puhuu Expressen -lehden haastattelussa isoäitiydestään. 71-vuotias Silvia on kolmen pikkukuninkaallisen isoäiti. Ensimmäisen kerran kuningatar sai kokea isoäitiyden onnen, kun hänen esikoistyttärensä kruununprinsessa Victorian Estelle-tytär syntyi vuonna 2012, prinsessa Madeleinen Leonore-tytär syntyi helmikuussa 2014 ja kuningasperheen uusin jäsen prinssi Nicolas kesäkuun 15. päivä.

Kuningatar ei osaa sanoa, kummalta prinssi Nicolas näyttää enemmän äidiltään Madeleinelta vai isältään Chris O’Neilliltä.

– Pienten lasten kohdalla on vaikea sanoa. Hän näyttää joka päivä vähän erilaiselta. Yhtenä päivänä hän näyttää aivan äidiltään ja toisena aivan isältään, kuningatar tuumasi.

Madeleine ja Chris ovat itse tuumanneet Nicolaksen leuan muistuttavan aivan isänsä leukaa. Kuningatar kuvailee isoäidiksi tulon kolmatta kertaa tuntuneen ”ihanalta.”

– Nyt minulla on kolme lastenlasta. On ihanaa, kun on iso perhe ja voimme viettää aikaa yhdessä.

Prinssi Nicolas syntyi kesäkuun 15. päivä:

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Kuningatar viettää runsaasti aika lastenlastensa kanssa.

– Suurimman osan ajasta istumme vain hiekkalaatikolla, kuningatar kertoo nauraen ja kertoi ”leipovansa” hiekkakakkuja yhdessä pikkuprinsessojen kanssa.

Silvia kertoi serkusten Leonoren ja Estellen viihtyvän mainiosti keskenään.

– He leikkivät hienosti keskenään. Leonore on ehkä vielä vähän liian pieni, mutta todella sosiaalinen ja viihtyy mielellään Estellen kanssa. Heillä on todella hauskaa keskenään.

Reilun kuukauden ikäinen prinssi Nicolas ei vielä osallistu siskonsa ja serkkunsa leikkeihin.

– Hän nukkuu todella paljon, hieno pikkupoika, ylpeä Silvia kehui perheen uusinta tulokasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. 6

      Reuters: Brittipoliisi teki jo seitsemännen pidätyksen Manchesterin iskuun liittyen

    7. 7

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    8. 8

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. Näytä lisää