Merja

Kuninkaalliset

Valikko

Victorialla täysi työ Estellen kanssa

Prinssi Danielilla ja kruununprinsessa Victorialla oli lopulta täysi työ pitää juuri kävelemään oppinut pikkuprinsessa Estelle paikallaan koko vihkiseremonian ajan.
Ajoittain suloinen Estelle varastikin touhuillaan koko show´n ja sai kirkon edessä istuneen kuningasperheen suut kääntymään hymyyn.

Estelleä varten oli varattu kirkon eturiviin oma pieni tuoli, joka oli muuten samanlainen kuin muilla vierailla, mutta minikokoinen. Prinsessa Estelle  istuikin aluksi kiltisti omalla tuolillaan vanhempiensa välissä ja katseli ympärilleen. Estelle tutkaili kiinnostuneena ympärilleen ja piti kädessään ohjelmalehtistä.

Musiikin alettua soida isä prinssi Daniel otti Estellen hetkeksi syliinsä. Seremonian edetessä Estelle siirtyi istumaan äitinsä kruununprinsessa Victorian syliin, jossa Estelle keinui aina välillä musiikin tahdissa. Victorian noustua lukemaan rukousta Estelle siirtyi taas isänsä syliin ja kuikuilli samalla vieressä istuneen enonsa, prinssi Carl Philipin puoleen.

Pian Estelle karkasikin isänsä sylistä ja tepsutteli äitinsä luo kirkon etuosaan. Estellen tempaus nauratti myös alttarilla  seissyttä hääparia. Daniel haki Estellen pikaisesti takaisin syliinsä, jossa Estelle pyöri ympäriinsä kärsimättömänä. Venkoilevaa lasta sylissä pitänyttä Danielia Estellen touhut näyttivät lähinnä huvittavan.

Välillä Estelle heilutti uudelleen ohjelmalehtistä ja kävi istumassa kirkon lattialla. Sen jälkeen Estelle siirtyi taas äitinsä syliin leikkimään tämän käsilaukulla. Vihkimisen jälkeen Estelle otti mallia muusta kuningasperheestä ja lähetti isänsä sylistä lentosuukon Linnan edustalla odottaneelle yleisölle.
  • Madeleinen häät

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    5. 5

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    6. 6

      United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

    7. 7

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    8. 8

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    3. 3

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    4. 4

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    5. 5

      Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

    6. Näytä lisää