Mervi

Kuninkaalliset

Suomen Tukholman-suurlähettiläs tapasi Madeleinen ja Chrisin: "Komea pari"

Julkaistu:

Suomen Tukholman-suurlähettiläs Harry Helenius tapasi prinsessa Madeleinen ja hänen sulhasensa Chris O'Neillin eilen Tukholman kuninkaanlinnassa järjestetyllä perinteisellä kansallispäivän vastaanotolla.
- Sen verran heitä tapasin, että tervehdin heitä, kun Ruotsin kuningasperhe otti vieraat vastan, Helenius sanoi IS:lle.
 
Suurlähettilään mukaan häät olivat yksi vastaanoton puheenaiheista.
 
- Nämä ovat tietenkin paljon matalamman profiilin häät kuin kruununprinsessa Victorian. Näissä on selvästi virallinen osuus ja yksityinen puoli. Virallinen osuus on vihkikirkossa ja juhlat yksityiset.
 
Madeleinen häihin on kutsuttu huomattavasti vähemmän diplomaatteja ja ulkomaiden valtionjohtoa kuin Victorian juhliin 3 vuotta sitten. Esimerkiksi Suomen valtionjohdosta häihin ei ole kutsuttu ketään. Suomea edustaa häissä suurlähettiläspari.
 
- Kirkkoon kutsun ovat saaneet kaikki Pohjoismaiden suurlähettiläät. Paikalla on käsittääkseni myös Yhdysvaltain ja Britannian Tukholman-suurlähettiläät. Chris O'Neillillähän on molempien maiden kansalaisuus.
 
Suurlähettilään ei tarvitse suurempia järjestelyjä häiden eteen tehdä.
 
- Residenssissä laitetaan tumma puku päälle ja siitä sitten vain kirkkoon, Helenius linjaa.
 
Lyhyt matka Tukholman keskustassa sijaitsevasta residenssistä kuninkaanlinnaan taittuu virka-autolla.
 
Ruotsissa hääparille on tapana antaa lahjat jo kuulutusten yhteydessä. Madeleine ja Chris toivoivat, että tavaroiden sijasta vieraat muistaisivat heitä lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Lahjoitukset pyydettiin osoittamaan joko World Childhood Foundationille, jonka leivissä Madeleine työskentelee New Yorkissa, tai Min Stor Dag -säätiölle.
 
Suurlähetystö hoiti lahjan hääparin toivomalla tavalla jo kuulutusten yhteydessä.
 
- Lahjoitimme rahaa ruotsalaiselle lastensuojelutyössä toimivalle hyväntekeväisyysjärjestölle.
 
Helenius oli läsnä myös kuulutustilaisuudessa Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa. Hän pääsi tilaisuuden jälkeen onnittelemaan ja tervehtimään hääparia.
 
- Muuten en tunne heitä lainkaan, mutta komea pari on kyseessä.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    6. 6

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      Turhautunut vaimo avautuu seksin puutteesta: ”Vuosi sitten mies lupasi kohta lisää – ei ole kuulunut”

    9. 9

      Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

    10. 10

      Poliisilla takaa-ajo Valkeakoskella – mieskaksikko uhkaili kauppojen myyjiä aseella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    6. Näytä lisää