Varpu, Vaula

Kuninkaalliset

Uskomaton rakkaustarina: Lilian odotti prinssiään 33 vuotta

Julkaistu:

Edesmennyt prinsessa Lilian koki elämänsä aikana suuren rakkauden. Miten suhde Bertilin kanssa syttyi?
Prinsessa Lilian kuoli sunnuntai-iltapäivänä. Hän kertoi koskettavan tarinansa vuonna 2003 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Prinsessa Lilianin ja prinssi Bertilin tarina (WSOY).

Tarina alkoi, kun 27-vuotias Lilian Craig ja Ruotsin merivoimien apulaisattaseana toiminut prinssi Bertil tapasivat toisen maailmansodan runtelemassa Lontoossa vuonna 1943. He olivat molemmat viettämässä iltaa Ambassadeurs Clubilla, kun kaunis näyttelijä-malli Lilian kiinnitti huomiota tummaan mieheen, joka ei saanut silmiään irti hänestä.

Sinä iltana Bertil ja Lilian vaihtoivat puhelinnumeroita. Muutamia päiviä myöhemmin Lilian rohkaistui kutsumaan Bertilin syntymäpäivilleen.

- Hän saapui paikalle tuoden mukanaan valkoisen orkidean. Kutsuilla hän pysytteli koko ajan vierelläni, prinsessa Lilian kertoo kirjassa.
Mutta Lilian Craig oli naimisissa. Hän oli solminut avioliiton Ivan Craigin kanssa vuonna 1940, mutta liitto oli jo vuosia ollut olemassa vain paperilla. Lopulta prinssi Bertil suostutteli rakastettunsa aviomiehen myöntymään avioeroon.

Kaksikon yhteinen taival alkoi – ja jatkui pitkään – avoparina. Kuningas Kustaa VI Aadolfin pojan prinssi Bertilin asema oli hyvin lähellä Ruotsin valtaistuinta. Kruununperimys piti turvata mihin hintaan tahansa, eikä ihmissuhdeskandaaleihin ollut varaa.

Rakastavaisten suhde oli julkinen salaisuus. Ruotsin suurlähetystön henkilökunta suhtautui Lilianiin penseästi, eikä häntä kutsuttu juhliin. Sen sijaan Bernadotten kuninkaallinen suku oli rakastavaisille lempeä. Pariskunta vietti usein juhlapyhiä Kustaa V:n pojan Vilhelmin kotona Stenhammerissa.

"Koko elämäni pyöri prinssin ympärillä"

Kun Bertilin isoveli, Carl Gustafin isä, prinssi Gustaf Adolf sai surmansa lento-onnettomuudessa, Bertil hoiti sijaishallitsijan tehtäviä Carl Gustafin täysi-ikäisyyteen saakka. Silloin ei tullut kuuloonkaan, että hän olisi mennyt naimisiin tavallisen rahvaan miehen tyttären kanssa.

Lilian ja Bertil odottivat 33 vuotta lupaa avioitua. Suhde sai siunauksensa joulukuun seitsemäntenä 1976.

- Olin niin rakastunut prinssiini. Koko elämäni ja olemassaoloni pyöri hänen ympärillään. Hän oli charmikas ja huomaavainen. Ja hän oli niin hauska. Voi, miten me nauroimmekaan yhdessä! Emme koskaan puhuneet kuolemasta. Sitä ei yksinkertaisesti ollut meille olemassakaan. Mehän eläisimme ikuisesti yhdessä!

Rakastettu prinssi Bertil menehtyi pitkän sairauden murtamana tammikuussa 1997, 84-vuotiaana. Kuollessaan hän piti Liliania kädestä kiinni.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    3. 3

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Päätös: Pirkko-ilves lopetetaan torstaina heti aamulla – ”Perustelu oli eläinsuojelullinen”

    7. 7

      MTV: Poliisi esti vuonna 2012 terrori-iskun – kohteena kokoomuksen puoluekokous

    8. 8

      Melomassa ollut brittinainen murhattiin Amazonilla – kirjoitti sosiaaliseen mediaan pahaenteisen viestin

    9. 9

      Jari Sillanpää avautui yllättäen pohjanmaalaisessa radio Pookissa ääni särkyen – ”Tämä poika on aika maassa”

    10. 10

      Oletko ihmetellyt, miksi lentokoneen ikkunassa on reikä? Pienellä yksityiskohdalla on iso tehtävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    4. 4

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    5. 5

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    9. 9

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    10. 10

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    3. 3

      Kotihoidon työntekijä kuuli asunnosta ”kauheaa meteliä” – oven takana odotti järkyttävä yllätys, yleisavain pelasti

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. Näytä lisää