Petri, Pekka, Petra

Kuninkaalliset

Valikko

Paljastuskirja: Diana oli mainettaan julmempi äiti

Julkaistu:

Uutuuskirjan mukaan prinssi William kärsi vanhempiensa riidoista ja etenkin Dianan purkauksista.
Walesin prinsessa Diana ei piilotellut pieniltä pojiltaan avio-ongelmiaan tai rakastajiaan. Hän kutsui esikoistaan Williamia sielunkumppanikseen, jolle uskoutui ja jonka olkapäätä vasten lohduttautui.

Melkoinen taakka pienelle pojalle. Näin luonnehtii kuninkaallisiin perehtynyt Penny Junor uutuuskirjassaan Prince William: Born To Be King: An Intimate Portrait, josta brittilehti Daily Mail julkaisi viikonloppuna otteita.

- Yksityisesti Diana ei ollut aina niin lämmin ja empaattinen kuin julkisuudessa. Kameroilta piilossa pojat näkivät hänen mielialojensa ääripäät, mikä pelotti ja hämmensi heitä, Junor kirjoittaa.

- Ystävät neuvoivat Dianaa salaamaan itkukohtaukset lapsilta, mihin nuori, ongelmainen prinsessa ei kyennyt. Hän oli lapsilleen enemmän ystävä kuin äiti. Turvaa toi lastenhoitaja Barbara Barnes, jonka sänkyyn pikkuprinssit pakenivat painajaisuniaan. Hänen läsnäolonsa oli ratkaisevaa, sillä totuus on, ettei Diana tiennyt, kuinka olla äiti, Junor sanoo.

Diana oli mustasukkainen poikiensa läheisestä suhteesta "sijaisäitiinsä". Junor kuvailee Dianaa lapsellisen itsekkääksi ja julmaksi, kun tämä antoi poikiensa rakastamalle "Baballe" potkut 5-vuotiaan Williamin selän takana.

Yhtä ajattelemattomasti Diana käytti lapsiaan erotaistossa, vaikka oli itse kärsinyt pahoin omien vanhempiensa katkerasta huoltajuusriidasta. 1980-luvun lopulla Charles ja Diana kävivät jo julkista sotaa brittilehtien etusivuilla. Vuonna 1992 - Williamin ollessa kymmenvuotias - ilmestyi Dianan salaa kätilöimä kirja, jossa tämä paljasti yrittäneensä viidesti itsemurhaa aviomiehensä piittaamattomuuden tähden.

Avioerotaistoon valmistautuva Diana rankaisi Charlesia pahimmalla keksimällään tavalla - poikansa kustannuksella. Williamin järkytykseksi prinsessa paljasti perhehelvetin kaikki häpeälliset yksityiskohdat myöhemmin BBC:n Panorama-ohjelmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Oululainen mies kuoli liikenneonnetto­muudessa – sora-auto kaatui ojan pohjalle, henkilöautot rusentuivat

    6. 6

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    7. 7

      Kuva räjähtäneestä T-34-tankista on kuuluisin valokuva Tali-Ihantalasta 1944 – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar odottaa esikoistaan – ilmoitti ilouutisesta herttaisella lomakuvalla

    10. 10

      Mies katosi Oulussa – soita 112, jos näet näihin tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Oululainen mies kuoli liikenneonnetto­muudessa – sora-auto kaatui ojan pohjalle, henkilöautot rusentuivat

    6. Näytä lisää