Iivari, Iivo

Kuninkaalliset

SS: Prinssi Daniel kieltäytyi suomalaisten arvonimestä kohun takia

Julkaistu: , Päivitetty:

Kruununprinsessa Victorian puoliso prinssi Daniel vieraili eilen Kuopiossa Puijo Symposiumissa.

Prinssi Daniel joutui Kuopion vierailullaan kieltäytymään hänelle tarjotusta arvonimestä. Yleisölle vilkuttanut, iloinen prinssi Daniel vieraili yksipäiväisellä Suomen-vierailullaan Kuopion yliopiston Puijo Symposiumissa, jossa hänelle olisi tarjottu Länkiritari-arvonimeä.
 
- Arvonimen antamisesta oli sovittu jo etukäteen, mutta ymmärsin niin, että hän oli tämän viimeaikaisen yliopistopaikkakohun myötä tullut toisiin ajatuksiin, Puijo Symposiumin pääsihteeri Rainer Rauramaa sanoo.
 
Länkiritarin arvonimi on perinteisesti myönnetty vuodesta 1975 lähtien Kuopion yliopiston fysiologian laitokselta tohtoriksi väitelleille. Lisäksi on olemassa kunniaritarikunta, josta Länkiritarin arvonimi myönnetään kansainvälisesti alalla ansioituneille tekijöille, jotka ovat vierailleet Symposiumissa puhujina. Puolihumoristisen arvonimen yhteydessä ritariksi lyödylle luovutetaan aidot hevosen länget.
 
- Tämän opiskelupaikkakohun lisäksi hän katsoi, etteivät hänen ansionsa vielä riitä tähän arvonimeen. Me olimme alun pitäen halunneet antaa arvonimen hänelle sen takia, että hänellä on asemansa vuoksi äärimmäisen hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kansalaisten terveyskäyttäytymiseen, paljon paremmat, kuin kenelläkään tutkijalla, Rauramaa sanoo.
 
Liikuntafysiologiaa opiskeleva Daniel osti opiskelupaikkansa Karoliinisessa instituutissa jonon ohi noin 22 300 eurolla. Asiasta nousi kova kohu Ruotsissa.
 
- On erittäin harmillista, että hän on joutunut tämän kohun keskelle. Yhden päivän tapaamisen perusteella en voi muuta sanoa kuin, että hän on äärimmäisen fiksu ja asiantunteva kaveri. Eikä sille ole estettä etteikö arvonimeä voitaisi hänelle myöntää joskus myöhemminkin jos hän vielä saapuu vierailemaan Symposiumiin, Rauramaa miettii.
 
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    2. 2

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kommentti: Räikkösen ryöpyttäminen ei unohdu – herra pääjohtaja, eikö Kimi olekaan nahjus?

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Norjalaisjulkkis raivostui: vaatii olympiaboikottia Johaugin dopingtuomion takia!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    9. 9

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    10. 10

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    2. 2

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kommentti: Räikkösen ryöpyttäminen ei unohdu – herra pääjohtaja, eikö Kimi olekaan nahjus?

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. Näytä lisää