Mauno, Maunu

Kuninkaalliset

Madeleine jäi pois Nobel-gaalasta isänsä takia

Julkaistu:

Prinsessa Madeleine ei osallistunut vuotuiseen Nobel-juhlintaan perheensä kanssa.
Madeleine on yleensä Tukholmassa järjestettävän Nobel-gaalan seuratuin tähti.

Tänä vuonna prinsessa kuitenkin jätti palkintojenjaon väliin ja pysyi nykyisessä kotikaupungissaan New Yorkissa.

- Ruotsissa on niin vaikeaa kaiken isääni liittyvän vuoksi, prinsessa sanoi Aftonbladetin mukaan.

Perjantaina Nobel-viikko huipentui muun muassa lääketieteen ja kirjallisuuden Nobeleiden palkintoseremoniaan Tukholmassa. Muu kuninkaallinen perhe osallistui juhlalliseen tilaisuuteen, mutta Madeleinea ei näkynyt.

Madeleinen isän, kuningas Kaarle Kustaan skandaali alkoi marraskuussa, kun Ruotsissa julkaistiin hänestä paljastuskirja. Sen ja keväällä tapahtuneen eron vuoksi Madeleine välttelee nyt julkisuutta.

- Se vain on niin väärin, Madeleine sanoo selitykseksi sille, ettei halua olla esillä.

Madeleine on antanut vain yhden haastattelun sen jälkeen, kun hän erosi kihlatustaan Jonas Bergströmistä.

Jouluksi prinsessa aikoo silti palata kotiin perheensä luokse. Maanantaina 20. joulukuuta hänellä pitäisi olla edustustilaisuus perheensä kanssa Tukholmassa, mutta jouluaatoksi hän kokoontuu läheistensä kanssa Drottningholmin linnaan.

Kevääksi Madeleine aikoo palata takaisin töihin New Yorkiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    10. 10

      Vanhus eksyi päiviksi maastoon Kittilässä – vinssattiin Rajavartiolaitoksen helikopteriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    6. 6

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. Näytä lisää