Varpu, Vaula

Kuninkaalliset

Charles: Camillasta voisi tulla kuningatar

Julkaistu:

Prinssi Charles avautuu ensimmäistä kertaa uuden vaimonsa tulevasta asemasta Britannian kuningasperheessä.

NBC:n haastattelussa Charles myöntää epäröiden, että on mahdollista, että hänen toisesta vaimostaan Camillasta voisi vielä tulla kuningatar.

- Se on... nähtävissä. Se jää nähtäväksi, eikö niin? Se on mahdollista, prinssi sanoo haastattelussa.

Tähän asti Charles on aina puhunut julkisesti, että Camillasta tulisi prinsessapuoliso sitten, kun hän itse perisi kruunun. Titteli keksittiin Charlesin ja Camillan häiden aikaan vuonna 2005.

Kuninkaallisten neuvonantajien mukaan puheet Camillasta mahdollisena kuningattarena menivät liian pitkälle, kertoo Daily Mail.

He uskovat, että kansalaiset ovat edelleen Charlesin ensimmäisen vaimon, prinsessa Dianan lumoissa, eivätkä hyväksy Camillaa kuningattareksi.

Charles ei ole koskaan puhunut kovin avoimesti Britannian kuningashuoneen tulevaisuudesta.

- Jos se tulee, se johtuu vanhempani kuolemasta, mikä ei ole niin mukavaa, hän pohtii omaa mahdollista kuninkuuttaan.

Jo pitkään on myös spekuloitu, aikooko Charles, 62, nousta kuninkaaksi lainkaan, vai luovuttaako hän kruunun suoraa vanhimmalle pojalleen, kruununprinssi Williamille, 28.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  4. 4

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  5. 5

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  6. 6

    Suomalainainen jättijäristyksen koettelemassa Meksikossa: ”Ihmiset hamstraavat ruokaa ja aikamoista paniikkia on”

  7. 7

    Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

  8. 8

    Leo Komarov joutui uuden NHL-säännön uhriksi: ”En tunne oloani turvalliseksi”

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  10. 10

    Ruotsalaiseen autoon yritettiin saada kaikille suomalaisille tuttu sana – SVT: Ei mennyt läpi ja ihan syystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  3. 3

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  4. 4

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  5. 5

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  8. 8

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  9. 9

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  10. 10

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  4. 4

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  5. 5

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  6. Näytä lisää