Eka kerta mietityttää 16-vuotiasta poikaa: ”Mitä kannattaa hoitaa ennen seksiä?”

Julkaistu:

eki vastaa
Jos jokin seksiin liittyvä asia mietityttää, kannattaa kysyä asiantuntijalta – esimerkiksi lääkäriltä.
”Hei Eki! Olen 16-vuotias poika ja aiomme pian harrastaa seksiä ensimmäisen kerran tyttöystäväni kanssa. Olen miettinyt, voivatko sukupuolitaudit tarttua yhdynnässä tai suuseksissä, jos kumpikaan ei ole harrastanut seksiä aiemmin? Entä mitä muita huomionarvoisia juttuja kannattaa hoitaa ennen seksiä?”

Nim. Huolestunut

Vastaus: Kaikki eivät aina kerro rehdisti mahdollisista aiemmista seksikokemuksistaan, mutta mikäli kumpikaan ei ole harrastanut seksiä (yhdyntöjä tai yhdyntäkokeiluja) eikä suuseksiä, niin tartuntamahdollisuus on aika olematon. Kuitenkin on paikallaan opetella suojautumaan seksitaudeilta käyttämällä kondomia. Lisäksi puhukaa keskenänne kuinka huolehditaan raskauden ehkäisystä.

Tietenkin henkilökohtainen hygienia on tärkeätä, suihku ja alapesu ennen ja jälkeen yhdynnän. Alun perin on myös hyvä oppia puhumaan ja ilmaisemaan tunteitaan, oppia hellyyden osoittamista ja hyväilyjä – myös intiimialueilla ja samalla tuottamaan seksuaalista mielihyvää ja sitten asteittain edetä yhdyntöihin. Siis ns. esileikki ja sen opettelu luovat hyvää pohjaa onnistuneille yhdynnöille ja orgasmin saamiselle kummankin osapuolen kannalta.

Yhdynnän jälkeenkin olisi hyvä muistaa hellyys ja hyväily (jälkileikki) eli huomioida partneria. Mikäli jommallakummalla tai molemmilla olisi aiempia seksisuhteita, niin on hyvä käydä sukupuolitesteissä ennen uuden suhteen aloittamista ja silloin kumpikin voi näyttää tuloksensa toisilleen.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

  3. 3

    NHL:n kevään tuhkimotarina on elossa – jättipaukku voiton päässä

  4. 4

    Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  5. 5

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  6. 6

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  7. 7

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  8. 8

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  9. 9

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  10. 10

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  5. 5

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  6. 6

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

  3. 3

    NHL:n kevään tuhkimotarina on elossa – jättipaukku voiton päässä

  4. 4

    Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  5. 5

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  6. Näytä lisää