16-vuotias kokee erotuskaa: ”Tuntuu, etten koskaan pääse yli hänestä”

Julkaistu:

eki vastaa
Kuinka helpottaa surua, jonka melko yllättävä ero on tuonut?
”Hei! Olen 16-v. Erosin kuukausi sitten poikaystävästäni ja ensimmäiset kaksi viikkoa olin aivan murtunut enkä tehnyt muuta kuin itkin. Tuli tauko ja olin jonkun aikaa muissa ajatuksissa ja unohdin eron.

Nyt kuitenkin taas mietin vain exääni, katselen yhteisiä kuviamme puhelimestani, mietin vanhoja viestejä ja itken joka päivä. Tuntuu, etten koskaan pääse yli hänestä. Eromme oli nopea, hän vain sanoi, ettei tunne enää samoin. Mitään riitaa tai sellaista ei ollut.

Olemme vieläkin ystäviä ja juttelemme silloin tällöin, mutta kaipaan häntä paljon. Tuntuu oudolta, että en enää voi kapsahtaa hänen kaulaansa tai suudella häntä, vaan nyt ollaan vain kavereita.

Mikä auttaisi tähän kurjaan oloon ja ikävään? Tuntuu, etten osaa olla enää onnellinen ja ettei häntä täydellisempää ole olemassa. Nytkin häntä miettiessäni en löydä hänestä virheitä, vaikka olimme yhdessä melkein puoli vuotta.”

Nim. Surullinen.

Vastaus. Hyvä, kun ette eronneet riidoissa. Olettehan edelleen kavereita. Ei sinussa ollut vikaa, poikaystäväsi ei ilmeisesti vain ollut vielä valmis sitoutumaan pitempiaikaiseen seurusteluun. Sinä olit selkeästi aika vahvasti ihastunut tai rakastunut häneen ja joudut nyt kokemaan eron tuskaa ja vaikeutta kuolettaa tunteitasi häntä kohtaan.

Älä sulkeudu, vaan tukeudu lähimpiin ystäviisi. Puhu ja pura tunteitasi ja suuntaa katseesi taas eteen- ja ulospäin. Ole mukana taas kaveriesi riennoissa – löydät kyllä aikanaan uuden sinua arvostavan kumppanin yhtä elämänkokemusta rikkaampana ja vahvempana.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa. Kerrothan samalla myös perustietosi (pituus, paino, ikä, sukupuoli, ovatko kuukautiset alkaneet, missä vaiheessa pituuskasvusi arvelet olevan).

Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  6. 6

    Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

  7. 7

    Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

  8. 8

    Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

  9. 9

    Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

  10. 10

    Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  10. 10

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  2. 2

    Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

  3. 3

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  4. 4

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  5. 5

    Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

  6. Näytä lisää