Hoikka 12-vuotias tyttö: ”Olen mielestäni lihava, yritän laihduttaa lenkkeilemällä”

Eki vastaa
”Hei Eki! Olen pitkään miettinyt painoani ja päädyin kirjoittamaan palstalle. Olen 12-vuotias tyttö, 158/44 ja olen mielestäni lihava. Minulla oli sen takia masennusta talvella. En halunnut silloin mennä ulos enkä olla kavereiden kanssa ja itkin joka ilta.

Painoin silloin 46 kg ja pudotin painoa 3 kiloa ja siitä on nyt 3 kuukautta ja painan nyt 44 kg. Yritän laihduttaa lenkkeilemällä ja syömällä terveellisesti ja jättämällä herkut pois. Kasvupyrähdystä ei ole vielä eikä menkkojakaan.

Kiitos jo etukäteen.”

Nim. 12vtyttö.

VASTAUS: Et todellakaan ole ollut mitenkään ylipainoinen saati lihava. Sinulla on kertomasi mukaan pituuskasvun kiihdytys- eli kasvupyrähdysvaihe vasta alkamassa ja tarvitset päivittäin hyvää ja monipuolista ravintoa, jossa on mukana valkuaisaineita, hiilihydraatteja ja rasvaakin, sekä vitamiineja ja hivenaineita kasviksista ja hedelmistä.

Kuukautiset alkavat sitten aikanaan, kun pituuskasvun pyrähdysvaihe on ohi. Päivittäinen liikunta, jota olet harjoittanutkin sekä riittävät yöunet ovat myös tärkeitä kasvua ja kehitystä tukevia tekijöitä.

Syksyn tullen voit lisäksi pyytää koulusi terveydenhoitajaa näyttämään pituuspainokäyräsi kehitystä ja kulkua asteikolla, niin sisäistät edellä mainitut asiat vielä paremmin.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa. Kerrothan samalla myös perustietosi (pituus, paino, ikä, sukupuoli, ovatko kuukautiset alkaneet, missä vaiheessa pituuskasvusi arvelet olevan).

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  4. 4

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  5. 5

    Koira retkotti keskellä peltoa – lumipaakut hyydyttivät 17-vuotiaan suomenlapinkoiran Polvijärvellä

  6. 6

    Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

  7. 7

    Jopa 800 000 suomalaista altistuu – sisäilmasairauden ensioireet muistuttavat flunssaa

  8. 8

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  9. 9

    Testaa, kuinka hyvin pärjäisit suosikkikisassa – pelaa IS:n Heikoin lenkki -visaa!

  10. 10

    Temptation Islandin varattu Vilma, 24, avautuu kokemuksestaan viettelysten saarella – ”Oli sellainen pieni bitch moment…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  6. 6

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  7. 7

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  4. 4

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  5. 5

    Koira retkotti keskellä peltoa – lumipaakut hyydyttivät 17-vuotiaan suomenlapinkoiran Polvijärvellä

  6. Näytä lisää