16 -vuotiasta tyttöä ahdistaa ylipaino: ”Voiko kukaan ihastua minuun?”

Julkaistu:

kysy ekiltä
16 -vuotias tyttö pelkää, ettei saa koskaan poikaystävää ylipainonsa vuoksi.
”Moi Eki! Olen 16-vuotias tyttö ja olen miettinyt, että voiko kukaan ihastua minuun tai voinko ikinä saada poikaystävää.

Minulla on aika reilusti ylipainoa, olen 153 senttimetriä pitkä ja painan 62 kiloa. Minua haukutaan usein läskiksi ja tiedän sen itsekin. Omasta mielestäni minulla on kauniit kasvot ja ihanat hiukset. En jaksa sitä, että olen ainoa kavereistani, jolla ei ole ikinä ollut poikaystävää ja ainoa lihavakin.

Olen yrittänyt laihtua ja olenkin saanut jo vajaan 3 kuukauden aikana pois 4,5 kg, mutta nyt tuntuu, että paino ei enää tipu, vaikka olen liikkunut paljon ja syönyt vähemmän herkkuja.”

Nim. Lihava tyttö

VASTAUS: Et ole ollut lihava, vaan lievästi ylipainoinen. Olet ihan fiksusti lisätyllä säännöllisellä liikunnalla ja ruokavaliotasi parantamalla tiputtanut painoindeksiäsi 29:sta nykyiseen arvoon 26.9 muutamassa kuukaudessa.

Jatka monipuolisella terveellisellä ruokavaliolla ja päivittäisellä liikunnalla, niin painosi asettuu vähitellen pituuteesi nähden sopivalle ja terveelliselle tasolle. Kroppasi on totutellut uuteen energiatasapainoon – ei paino koko ajan muutu. Luustosta ja muutenkin kropan rakenteesta riippuen sinulle sopiva tavoitepaino voisi olla ehkä siellä n. 55 – 57 kilossa, mutta voit halutessasi pohtia sitä vielä koulusi terkkarin kanssa.

Luota nyt enemmän itseesi ja oman arvioosi myönteisistä puolistasi, kuten kirjeessä totesit muun muassa kasvoistasi ja hiuksista. Lakkaa nyt kierimästä itsesäälissä, koska se heijastuu helposti ulospäin yrmeänä ilmeenä ja torjuvana. Ala hymyillä, niin kyllä ympäristö äkkiä vastaa ja aivan varmasti löydät vielä sen poikaystävänkin, kun olet liikkeellä uudella asenteella.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan laituriin

  3. 3

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  4. 4

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  5. 5

    Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

  6. 6

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  7. 7

    Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

  8. 8

    Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

  9. 9

    Ihminen jäi junan alle Pukinmäessä – Junaliikenne myöhästelee Helsingin kaupunkiradalla

  10. 10

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. 6

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan laituriin

  8. 8

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  9. 9

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  10. 10

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan laituriin

  3. 3

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  4. 4

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  5. 5

    Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

  6. Näytä lisää