Lääkäri kertoo 12-vuotiaalle, mistä ummetus tavallisesti johtuu: ”Hieman yleisempää tytöillä kuin pojilla”

Kysy Ekiltä
12-vuotiasta vaivaa ummetus. Lääkäri neuvoo!
”Moi! Olen 12-v. tyttö ja haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä, jos kakka on kovaa ja ulostaessa pitää ponnistaa kovaa ja sen seurauksena tulee verta?

Olen jo vähän yrittänyt löysentää ulostetta, mutta se ei ole onnistunut. Miten tästä eteenpäin?”

Nim. Moi.

VASTAUS: Ummetusvaivaa on kaiken ikäisillä – vauvasta vaariin. Vaikuttaa olevan hieman yleisempää tytöillä kuin pojilla. Osalla ummetus vaivaa vain aika ajoin, osalla sitten vähän väliä tai jatkuvastikin. Usein sinun ikäisellä vain silloin tällöin.

Kun ihminen joutuu ponnistamaan isompaa kovahkoa ulostemöykkyä ulos sieltä peräaukosta, niin seurauksena usein on pienten haavaumien/nirhamien synty peräaukon herkälle limakalvolle ja herkästi silloin tihkuu kirkasta verta tai ainakin pyyhkiessä tulee verta paperiin.

Ummetusta aiheuttavat monet erilaiset tekijät. Tavallisia syitä ovat ruokavalion yksipuolisuus, sokerilla makeutetut juomat ja ruoka-aineet, ravinnosta puuttuvat (tai on liian niukasti) kuitupitoiset ravintoaineet (vihannekset, juurekset, hedelmät jne) mukaan luettuina täysjyvätuotteet.

Vettä pitäisi myös muistaa juoda useaan otteeseen päivän mittaan, vaikka juokin maitoa. Niukka tai olematon päivittäinen liikunta tukee sekin ummetustaipumusta. Joskus ummetuksen taustalla on jokin erillinen sairaus. Lasten ummetuksen selvittely ja tilannearviointi ja hoito kuuluvat lääkärille ja erityisesti silloin, jos vaiva on toistuvaa ja/tai, kun ilmenee verta ulosteissa tai pyyhkiessä.

Kerro siis kotona vaivastasi ja pyydä vanhempiasi varaaman sinulle aika lääkärille, jotta suolen toiminta saadaan taas normaaliksi ja veren tihkumiskohta tulee varmistettua ja hoidettua.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

  4. 4

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  7. 7

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  5. 5

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  6. 6

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  7. 7

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  8. 8

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  9. 9

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

  4. 4

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. Näytä lisää