Tarvitseeko 16-vuotias proteiinijauheita treenin jälkeen? Lääkäri vastaa

Kysy Ekiltä
16-vuotias on käyttänyt treenin jälkeen proteiinia, mutta se arveluttaa.
”Hei Eki! Minua askarruttaa ravintooni liittyvä kysymys. Olen 16-vuotias poika, 185 senttiä ja 68 kiloa. Olen aloittanut salilla käynnin n. vuosi sitten syksyllä. Pienenä oli lehmänmaitoallergiaa, mutta lähti sitten pois. Mitään allergioita tai sairauksia ei ole.

Treenaan 4-6 kertaa viikossa, reilun tunnin verran. Tuloksia on alkanut näkyä. Olen laittanut treenin jälkeen proteiinijauhetta yli puolen desin. Haluaisin varmistaa, että saan riittävästi proteiinia ylläpitääkseni ja kasvattaakseni lihasmassaa. Luultavasti kasvan vielä, joten eikös proteiinin tarve ole vielä suurempi?”

Nim. Riittävä proteiinimäärä?

Vastaus: Olet ilmeisen terve kasvuikäinen nuori ja silloin monipuolisesta päivittäisestä ravinnosta pitää saada riittävästi valkuaisaineita, hiilihydraatteja, rasvaa, hivenaineita ja vitamiinia. Aterioita voi tarvittaessa kasvattaa ja painottaa sisällöltään liikunnan ja fyysisen rasituksen vaatimusten mukaisesti.

Jatka sitä treenaamista halusi mukaan. Tarvittaessa voit antaa jonkun vastuuntuntoisen ohjaajan tarkistaa, että ruokavaliosi on riittävän monipuolinen huomioiden myös ravinnon proteiinit sekä treenimääränkin kasvuvaihe huomioiden. En siis suosita mitään lisäainekäyttöä.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

• Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>> http://www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hallitus: 6700 perhettä vapautetaan päiväkotimaksuista

  2. 2

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  3. 3

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  6. 6

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  7. 7

    Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

  8. 8

    Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

  9. 9

    Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

  10. 10

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  8. 8

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  9. 9

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  10. 10

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hallitus: 6700 perhettä vapautetaan päiväkotimaksuista

  2. 2

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  3. 3

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  6. Näytä lisää