”Mistä peniksen pienet haavaumat johtuvat?” – Lääkäri vastaa

Julkaistu:

Eki vastaa
Nuori poika ihmettelee: mistä esinahan pienet haavaumat johtuvat?
Kysymys:

Olen 14-vuotias poika. En ole ympärileikattu ja esinahkaani tulee joskus pieniä haavoja.

Esinahan liikuttelu ei satu mitenkään eikä virtsaaminenkaan. Mistä syystä nämä tulevat?

Vastaus:

Mikäli ne ovat esinahan sisäpinnalla, niin voisivat syntyä terskan pinnan ärsytyksestä, mikäli esinahan alle on päässyt kerääntymään smegmaa, joka on talista ja siihen kertyneistä hilseilleistä ihon sarveissoluista koostuva erityisen hajuinen seos (esinahkatali) esinahan ja terskan välissä.

Päivittäisissä alapään suihkupesuissa on pestävä myös terskan alue vetämällä esinahkaa riittävästi taaksepäin terskanvakoon asti. Joskus esinahka on niin tiukka, ettei pesu tahdo onnistua ja silloin on hyvä antaa lääkärin arvioida tilanne.

Mikäli haavaumia toistuvasti tulee esinahan ulkopinnalle, niin tiukat alushousut/päällyshousut voisivat pahimmillaan hangata ja saada aikaan ärsytyshaavaumia tai nirhamia esinahan ulkopinnalle.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

    5. 5

      Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

    6. 6

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    7. 7

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    8. 8

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    9. 9

      Puukotus festivaalin poistumisalueella Vantaalla – poliisi kaipaa havaintoja tapon yrityksestä

    10. 10

      Noin 30-vuotias mies kuoli nokkakolarissa Nurmijärvellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    7. 7

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    8. 8

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    9. 9

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      SSS: Kaatopaikalta löytyi ”materiaalia, jonka pitäisi ehdottomasti pysyä haudattuna”

    5. 5

      Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

    6. Näytä lisää