19-vuotias tyttö: "Vihaan pieniä rintojani yli kaiken, haluan silikonit"

Julkaistu:

Kukat ja mehiläiset
Nainen ahdistuu pienist rinnoistaan, toiveissa siintävät silikonit.
"Moikka Eki! Olen 19-v. nainen ja vihaan yli kaiken rintojani. Ne ovat pienet, hädin tuskin A-kupin täyttävät ja malliltaan kuin ketunnokat. Kuukautiseni alkoivat lähes 15-vuotiaana ja rintani olivat alkaneet kehittyä jo muutamaa vuotta aiemmin.

Olin silloin murheissani rintojeni mallista, mutta äitini jaksoi lohduttaa, että kyllä ne siitä vielä malliaan muuttavat, kun lähentelet kahtakymmentä. Rintojen malli ja koko on pysynyt kuitenkin noilta ajoilta samana.

Rinnat symboloivat minulle naiseutta ja ihailen pieniä pyöreitä rintoja. Käytän paksusti topattuja rintsikoita, jolloin rintani näyttävät edes jonkinlaisilta rinnoilta. Harmistustani kuitenkin lisää se, että harrastan aktiivisesti kilpauintia ja vietän aikaani uimahallilla uimapuku päällä jopa kahdesti päivässä useita tunteja kerrallaan. Näen monen mallisia ja kokoisia rintoja  päivittäin, mutta erittäin harvoin omia rintojani rumempia.

Olen lukenut keskustelupalstoilta, että rintojen malliin voi vaikuttaa mm. urheilemalla, mutta sekään ei ole auttanut. Olen harrastanut monenmoisia lajeja 4-vuotiaasta alkaen. Kilpauimareiden uimapuvuissa ei ole toppauksia ja uikkari litistää viimeisetkin nyppylöiden jämät. Olen muuten tyytyväinen kehooni ja ulkonäkööni, mutta tunnen itsetuntoni laskevan päivä päivältä enemmän rintojeni vuoksi.

Ajattelen rintojani ensimmäiseksi herättyäni ja viimeiseksi, kun nukahdan enkä pysty kääntämään ajatteluani positiivisemmaksi, vaikka kuinka yritän.

Olen harkinnut, että voisin hankkia implantit ensi keväänä, koska niiden jälkeen tuntisin itseni naiseksi. En ottaisi niitä missään tapauksessa miesten takia, miellyttääkseni heidän silmiään tai kenenkään muunkaan takia, vaan siksi, että voisin löytää istuvia vaatteita ja tuntea itseni naiseksi ja kauniiksi jopa uimapuvussa. Itsetuntoni kasvaisi varmasti, kun en enää tuntisi itseäni yläkropan suhteen pojaksi.

Onko väärin haluta niin kovasti implantteja, varsinkin, kun niihin suhtaudutaan nykyään niin niuhosti? Syöpää sairastavien ihmisten rintojen leikkaukset tuntuvat olevan sallitumpia, mutta eikö niissäkin vain korjailla vain rintojen rumaa ulkonäköä?

En tulisi leikkauksesta DDD-rintojen kanssa, vaan pienten kauniinmallisten B- tai C-kupin rintojen kanssa. Olen haaveillut niistä jo viitisen vuotta ja äitini tukee minua, koska tietää kuinka arka aihe rinnat ovat minulle. Onko olemassa vaihtoehtoja, jotka piristävät mieltäni ennen leikkausta tai peräti kumoavat haaveeni implanteista kokonaan?

Nim. Lähes tyytyväinen, muttei kuitenkaan.

Vastaus:
Rintojen  kokoon vaikuttavat melko lailla mm. perintötekijät ja myös  etenkin murrosiässä mahdollinen epäsuhta kulutetun ja ravinnosta saadun päivittäisen energian välillä, mikä voi korostua rankoissa voimaa vaativissa treeneissä.

Olet todella paljon pohtinut rintojasi paitsi itseksesi, mutta myös ainakin äitisi kanssa ja rintojesi muodosta ja koosta on sinulle tullut jo päivittäistä ajatusmaailmaasi kohtalaisesti häiritsevä ja hallitseva ongelma.

Sinua varmaan auttaisi perusteellinen keskustelu tuollaisia leikkauksia tekevän lääkärin kanssa, jossa tulisi setvittyä omat perustelusi implanttitarpeelle ja myös lääkärin kertomana toimenpiteen vaikutukset mukaan luettuna myös mahdolliset haitat ja riskit.

Sitten voisit rauhassa pohdiskella vielä omaa lopullista kantaasi implanttileikkauksen suhteen. Jo tuollainen perusteellinen keskustelu saattaa merkittävästi helpottaa oloasi ja saada sinut näkemään kroppaasi ja asioita uudelta positiivisemmalta kannalta.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

•Lähetä tästä kysymys Ekille 

Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:

>>www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset
 
Näitä luetaan!
  1. 1

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  2. 2

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  3. 3

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  4. 4

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  5. 5

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  6. 6

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  7. 7

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  8. 8

    Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

  9. 9

    Kaksi autoa tuhoutui täysin tulipalossa Lieksassa – palopaikalta pakeni pikkupoika kovaa vauhtia toiseen suuntaan

  10. 10

    Huominen Putinin vierailu näkyy jo Savonlinnassa – tällä alueella saatat nähdä presidentit torstaina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  5. 5

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  6. 6

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  7. 7

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  8. 8

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  9. 9

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  10. 10

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  2. 2

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  3. 3

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  4. 4

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  5. 5

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  6. Näytä lisää