Yskä piinannut kaksi vuotta eikä syytä löyty - mitä voi enää tehdä?

Julkaistu:

Kysy Ekiltä
15-vuotias nuori on kärsinyt yskästä jo pari vuotta. Lääkärin tekemissä tutkimuksissa syytä yskään ei ole löytynyt.
Moi Eki!

Minua vaivaa ikuinen yskä. Olen 15-vuotias, 185 cm/80 kg poika. Yskäni provosoituu erityisesti pakkasessa, liikkuessa ja syödessäkin.

Ensimmäisen kerran kävin tämän vuoksi lääkärissä pari vuotta sitten, mutta silloin ei selvinnyt mitään. Vuosi sitten kerroin taas vaivastani koululääkärille ja hän laittoi keuhkokuvaan ja spirometriaan ja lisäksi tein kaksi viikkoa kotona päivittäistä pef-seurantaa.

Keuhkokuvasta ei löytynyt mitään ja puhallusmittaukset olivat vähän normaalitasoa alempia ja minulle määrättiin Ventoline-lääkitys tarvittaessa otettavaksi. Sitten tutkimukset jatkuivat sairaalassa, missä tehtiin allergiatestit ja juoksurasituskoe. Allergiatesteissä selvisi allergia koivulle ja heinälle. Sen olin huomannut jo ennenkin.

Nyt olen käynyt silloin tällöin sairaalassa kontrollissa. Sen enempää ei ole selvinnyt.

Diagnoosina on allerginen nuha ja astmaepäily ja nyt päivittäisessä käytössä on Flixotide, montelukasti ja setiritsiiniantihistamiini. Yskä vaan ei lähde minnekään ja astmalääkkeetkin maksavat tosi paljon, kun ei ole diagnosoitu varsinaista astmaa.

Olisiko Sinulla jotain ideaa mitä tässä vielä voisi tehdä? Lisäksi olen löytänyt vasemman polven alta isohkon patin, mutta ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt siitä mitään vakavaa. Voisiko se liittyä tähän yskään?

Nim. Turhautunut.

Eki vastaa:

Ymmärrän hyvin, että koet turhautumista, kun yskä vain jatkuu selvittelyistä ja lääkityksestä huolimatta. Kyllä Sinua on tutkittu mielestäni ihan kiitettävästi ja selvitetty tuo allergian osuus vaivoihisi (allerginen nuha ja osasyy myös yskäänkin siitepölykautena).

Selvää näyttöä ei kertomastasi päätellen saatu rasitusastmasta eikä allergia-astmastakaan noissa rasitus- ja puhallustesteissä. Kuitenkin on päädytty hoitamaan astmaattista tulehdustilaa.

Omassa vastaanottotyössäni vuosien varrella olen tuollaisissa sitkeissä tapauksissa käynyt kotikäynnillä, jolloin on ollut tilaisuus arvioida löytyykö kotoa jokin mahdollinen jatkuvaa ärsytystä ylläpitävä tekijä (jokin materiaali, kosteus- ja/tai homevaurio jne) ja aika monta kertaa onkin löytynyt oireilun mahdollinen tai ilmeinen syy. 

Kotona kannattaisi selvittää oman makuutilan materiaalit ja ennen kaikkea kodin kosteiden tilojen kunto unohtamatta keittiötäkään. Et maininnut auttaako tuo keuhkoputkia avaava Ventoline-lääkitys (salbutamoli) yskimiseen tai hengittämiseen.

Ota nyt seuraavalla kontrollikäynnillä puheeksi nuo mahdolliset kotimiljöön ärsykkeet. Noin sitkeän oireilun selvittely on aina haasteellista ja etenee usein pienin askelin. Kyllä ne loputkin yskimisen syyt sieltä selviävät vähitellen.

Kysy Ekiltä Kukat ja mehiläiset -palstalla

Yleislääkäri Erkki-Pekka "Eki" Helle on vastannut 10–25-vuotiaita nuoria askarruttaviin kysymyksiin vuosikymmenten ajan.

Sinä 10-25-vuotias nuori, mietityttääkö puberteetti tai muu terveyteen liittyvä asia? Kysy Ekiltä, Eki vastaa.

Lähetä tästä kysymys Ekille
 
Ekin vastauksia pääsee seuraamaan osoitteessa:
>>www.iltasanomat.fi/kukatjamehilaiset

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    9. 9

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    10. 10

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syöpäkroonikko Leena, 39, elää kolmen kuukauden sykleissä: ”Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen poikaani”

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. Näytä lisää