Kysy Ekiltä: Millä tavalla runsaita kuukautisia voisi hillitä?

Julkaistu:

Teinityttö on huolissaan, miten runsaita kuukautisia voi rauhoittaa. Eki kertoo, mitä asialle on tehtävissä.
Kysymys: ”Moikka Eki! Olen 13-vuotias tyttö. Kuukautiseni alkoivat noin kuukausi sitten ja ovat todella runsaat. Voisiko näitä jotenkin hillitä tai jotain? Kaikista siteistä menee läpi, edes paksuimmat eivät auta. Ei oikein jaksaisi vaihtaa monta kertaa päivässä alushousuja sen takia, että menee housuista läpi. Toki on sellaisia kertoja, jolloin on todella vähäistä vuotoa.

Äidille en kehtaa kertoa kuukautisistani. Kerroin hänelle aikanaan valkovuodosta ja hän sanoi, ettei kiinnosta, pidä huoli omista asioistasi. Yleensä hän on kanssani usein ja teemme yhdessä aina jotain kivaa. Voisiko kuukautisista aiheutuva pahoinvointi ja vatsakipua liittyä vuodon runsauteen? Kiitos, jos vastaat, tarvitsen neuvojasi."

Nim. ErNu 13.

Ekin vastaus: Yleensä kuukautisvuoto tasaantuu ensimmäisten 6- 12 kuukauden aikana ensimmäisistä menkoista lukien. Muutamat ensimmäiset vuotokerran voivat tulla epäsäännöllisin välein ja runsaudeltaan vaihdellen ja melkoisen kipuilunkin kera, mutta alkavat sitten asteittain löytää oman säännöllisen  kiertorytminsä.

Mikäli vuodot pysyvät kohtuuttoman runsaina ja/tai kivut ovat voimakkaita useana päivänä, niin silloin on aihetta varata aika lääkärin vastaanotolle (äitisi voi varata ajan vaikkapa nuoria hoitavalle gynekologille) tilanteen tarkistamiseksi. Kyllä nykyään voimakkaat oireet saadaan rauhoittumaan sopivalla lääkityksellä, kunhan ensin selvitetty oireilun syy.

Mikä mieltäsi askarruttaa? Kysy Ekiltä!

Kaikki Ekin vastaukset löydät täältä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. 6

      Reuters: Brittipoliisi teki jo seitsemännen pidätyksen Manchesterin iskuun liittyen

    7. 7

      20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

    8. 8

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    9. 9

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    9. 9

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    10. 10

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

    2. 2

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    3. 3

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    4. 4

      Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

    5. 5

      Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

    6. Näytä lisää